Tässä kuvassa ei näy paljon, mutta se kertoo paljon. Siihen tiivistyy vauvavuosi, kun imetin kuopusta niin, että pienen korvan jälki painautui ihooni.
Tänään on viimeinen hoitovapaapäiväni, joten on tullut yhteenvedon aika. Vuoden ja yhdeksän kuukauden kotonaolon aikana on tapahtunut ainakin seuraavaa:
- Mahasta putkahtaneesta vauvasta on tullut ikiliikkuja, huumorintajuinen ja temperamenttinen poika.
- Isosisko on kasvanut kolmevuotiaasta viisivuotiaaksi. Aina yhtä puhelias, innostuva, lyhytpinnainen ja hassu. Viihdyttää veljeään minkä ehtii, eikä enää muista aikaa ilman.
- Päiväuniajat olen pyhittänyt kirjani kirjoittamiselle ja kuvaamiselle, pelkkä kotiäitiys ei olisi pitänyt minua näin tyytyväisenä elämääni kuin nyt olen.
- Ulkoiltu on säällä kuin säällä eniten koko aikuisikäni aikana. Kunnon kotiäidin varusteiksi piti hankkia tietysti loskanpitävät kengät, sateenkestävä takki, merinovillainen aluskerrasto ja paksu untuvatakki.
- Olen ilahtunut kovasti saadessani uusia ystäviä ja tuttavia; äitikavereita ja muita elämään ilmestyneitä ihmisiä.
- Aloitin uudelleen joogaharrastuksen ja olen uskaltautunut myös juoksulenkeille. Kun selkäkipu on hellittänyt, haluan pitää kehostani parempaa huolta.
- Olen opetellut tekemään ainakin kalakeittoa, pinaattikeittoa, currykastiketta, jauhelihakastiketta, karjalanpaistia ja poropataa. Hyvän ruuan merkitys on korostunut, vaikka kovin kummoinen kokki en ole vieläkään.
- Kotona on sudittu kaakeleita, tapetoitu seinää, kunnostettu vihdoin vessan ovi, remontoitu vaatehuone, maalattu astiakaappi, vaihdettu huoneita sekä ostettu uusia ja vanhoja huonekaluja.
- Matkailtu on yhdessä kuusi viikkoa Thaimaassa ja yksin viikko Islannissa.
- Aloin vihdoin viritellä verkkoja kehitysyhteistyön suhteen. Elämänpiiri laajenee taas.
- Olen käynyt vähitellen läpi luultavasti kodin jokaisen tavaran, nurkan, pinnan ja kaapin. Eihän siitä enää tietysti näy jälkeäkään.
