Mannerlaattojen yhtymäkohdassa kävellessä tuntee olonsa aika pieneksi.
Kun muut katselivat kuohuvaa vettä, käännyin toiseen suuntaan, siellä avautui lakeus.
Islannin luonto on jylhä ja erikoinen, mutta joitakin asioita oli hehkutettu ennalta jo liikaa. Geysireiltä odotin mahtavaa elämystä, mutta todellisuudessa purkautuva vesipatsas tuntui yllättävän pieneltä. Vastapainoksi taas kuumat lähteet olivat superlatiivien arvoisia (vaikka pääsimme kokemaan ne vain rakennetummassa muodossa, ei aivan villinä ja vapaana) ja esimerkiksi laavakivinäkymät upeampia kuin osasi odottaa.
Taas katsoin ensin kraateriin, sitten kraateria katsovia ihmisiä. Matkailijoita riitti joka nähtävyyden äärellä, vaikka sesonki ei ollut vielä kunnolla päässyt vauhtiin.
Vihreys ja auringonpaiste olivat viikon aikana harvinaisuuksia, mutta näyttäytyessään hienoja.
Islannin omituisimman ja mieleenpainuvimman näkymän takasivat jäävuoret, jotka irtosivat Vatnajökull-jäätiköstä ja sulivat hiljalleen laguunissa ennen matkaansa mereen. Näiden kuvien edessä ei osaa sanoa oikein mitään.