Ei punaista lankaa, keltaista kyllä vähän

Tervetullut sade. Kohta on kiire hankkia isompi lastenpyörä.

"Äiti, ota kuva, nämä värit sopii hyvin yhteen." Kieltämättä.

Kevätsiivous on aiheuttanut jäähyväisiä muun muassa batiikkivärjätylle 90-luvulle. (Hamsteri!)

Tulppaanien illankoitto.

Askeleita eteenpäin

Tutustun uuteen tuttavaani, työkaluuni, luotettuuni. Kevyempi kamera pääsee uuteen kotiin, ja siirryn askeleen eteenpäin valokuvauksessa. Iso projekti liikkuu eteenpäin pikku hiljaa, mutta on mielessäni jatkuvasti. Siihen käytän liikenevän aikani, innoissani!

Ja hän katsoi ikkunasta ulos

Kuvittelin, etten ole viime aikoina juurikaan tarttunut kameraan. Sujautin muistikortin kuitenkin koneeseen, ja huomasin, että olen näköjään ikuistanut syksyn tuloa muistamaani ahkerammin. Muutamassa viikossa luonnon sävy on ehtinyt muuttua aurinkoisesta ja värikkäästä paljon hailakammaksi.

Tämä pimeys ei ole päässyt kuviin saati päähäni, oikeastaan en ole uhrannut sille ajatustakaan. Tuskailen vasta sitten, jos talvi ei reissun kuumuuden jälkeen tunnukaan tervetulleelta.

Neljänteen kerrokseen kiipeämisestä saa palkinnon, kun katsoo keittiön ikkunasta metsää ylhäältä päin. Näkymä on aina erinäköinen, erityisesti kun on hereillä kaikkina mahdollisina vuorokaudenaikoina. Helpoin mahdollinen kuvauskohde, mutta silti tykkään ikkunakuvistani sen verran, että haluaisin koota niistä kuvakollaasin seinälle. Kaikki yllä olevat kuvat on otettu samasta paikasta. Alla muutama punainen pilkahdus muualta.

P.S. Naapurista jytkyy poppi ja raikaa virolaiset juomalaulut, onneksi mulla on parempi musiikkimaku. Tähän syksyyn yhdistän myöhemmin erityisesti Evan & Manun ja The xx:n. (Valittamaan ei voi kyllä käydä, meistä lähtee takuulla enemmän meteliä.)

Siirappi maistuu jo suussa

Tähän tutkielmaan innoitti syntymäpäivälahjaksi saatu uusi objektiivi. Isäni istutti pihalle vaahteran sinä päivänä kun synnyin, siksi kai se on aina ollut lempipuuni.

Sunnuntai on sininen ja keltainen

Kerrankin pääsimme sunnuntaina spontaanisti liikkeelle. Usein viikonloput hujahtavat kotiympyröissä, ellei jotakin saa suunniteltua, ja siinä olemme jostain syystä huonoja.

Leikkipuistossa kuulimme kevättapahtumasta, ja niin tytär olikin jo ensimmäisenä kiipeämässä paloauton kyytiin. Mutta mikä tragedia, rahat kotona ja koiravaljakkoajelu jäi tekemättä. Onneksi sain lohduteltua tyttöä sillä, että hän pääsee isin kanssa Tavastialle lastenkonserttiin. Parhaat päälle, pinnit päähän ja uudet lenkkarit jalkaan. ("Kiitos äiti, kun ostit mulle näin kauniit lenkkarit".) Keikalla tapahtuneen donitsitragedian (tytär syö kuorrutteet, lupaa isin syödä loput, isi ei olisikaan saanut syödä) jälkeen oli ollut hauskaa. Elämä on suurtaa draamaa kolmevuotiaalle. Minä pääsin hetkeksi nuoremman jälkikasvun kanssa ystävän luokse, joka ruokki tämän ikinälkäisen naisen.

Kaikki kuvat otin puhelimen kameralla tänään. Tekniikka muuttaa kyllä kuvaamisen tapaa, kun mahdollisuus ottaa kuva kulkee aina mukana. Vielä viisi vuotta sitten latasin filmin kameraan, teetin negat tai diat, skannasin, käsittelin, teetin paperikuvat ja liimasin kansioon. Vähän kuin vastaiskuna kuvauksen digitalisoitumiselle. Kuvia tuli otettua harkitusti, lähinnä matkoilla, ei niinkään arjesta. Silloin vielä tuohon puleeraamiseen oli aikaa. Mutta nyt olen niin onnellinen digikamerasta ja kuvauksen helppoudesta.

Vielä yhdet päiväunet vaunukävelyllä keväässä. Meren jää tummuu ennen kuin sulaa kokonaan.

Sieltä minne valo ylsi

Yhdeksän kuvaa täältä, eri puolilta kotia, siellä missä valoa riitti. Loppua kohti vauhti kiihtyi, kun vauva roikkui kärsimättömänä olkapäällä. Saapasjalan pullopostiosaston Tuikkis haastoi.

Kauan haaveiltu väri, mutta silti kaupassa heräteostos. Mitähän tästä tekisi?

Macaron-leivoksia on kovasti hehkutettu, joten odotukset olivat korkealla ensimmäistä kertaa maistaessa. Ei häävejä, lienevätkö liian fiinejä mulle vai oliko ammattikoulun oppilailla vielä harjoiteltavaa tällä saralla (hankittu siis koulun myymälästä, ei kannata kuvitella että yrittäisin tällaisia kaasu-uunilla itse).

Kuihtuvista kukista huomaa, että vauvamme on jo kaksiviikkoinen.

Suvun tuorein tulokas nukkuu historian syleilyssä, evakkoon mukaan otetussa rottinkikorissa on uinunut sukulaisia 1930-luvulta asti.

Isosiskon jälkiä löytyy kaikkialta. Tapetti on asunnon ainoa alkuperäinen 1950-luvulta. Toivon niin, että tapetti säilyy kunnossa, tuhotyöt on valitettavasti aloitettu. Varmaankin lapset vaihtavat (kasvaessaan ja vaatiessaan hiukan eri sisustustyyliä) huonetta ennemmin kuin huone tapettia.

"Nopo", "nopoilla".

Osoittaa yliluonnollisia viherpeukalon kykyjä saada pidettyä naapurin lahjoittama kiinanruusu hengissä. Fauna-karhu Matias Liimataisen keramiikkaa (yritin lähteä Taikin joulumyyjäisistä ostamatta tuota, mutta palasin takaisin).

Operaatio omien kirjahyllyjen lukemattomien kirjojen läpikäynti jatkuu. Paljain käsin ja Alkulukujen yksinäisyys luettu, ensimmäinen pääsi vauhtiin vasta neljännellä aloituskerralla, toinen tuli ahmittua heti. Päivänseisaus takeltelee, mutta johtunee myös elämäntilanteesta.

Vuonna 2011

Kävin viime vuoden kuvat läpi kertaalleen tehdessäni lapsesta joululahjakirjaa isovanhemmille. Kiinnostavaa oli katsoa kuvat uudelleen sillä silmällä, onko tullut kuvattua mitään muuta kuin jälkikasvua. Tässä todisteita, että sellaistakin on tapahtunut.

Reinoperhe.

Talvivaloa olohuoneeseen.

 

Taloon muutti siskon tekemä pöllö.

Perheen naisten uudet sukset.

Uskomaton talvi Helsingissäkin.

Keittiö helmikuun kirkkaudessa.

Ranskan Provencessa huhtikuussa.

Sain ilokseni edesmenneen mummuni saint paulian kukkimaan.

Nuori valokuvaaja.

Bengtskärin majakalla kesäkuussa.

252 porrasta huipulle.

Berliini oli (yli)hehkutuksesta huolimatta hieno kaupunki.

Katutaidetta Berliinistä.

Kesäloma!

Kuumia ja ukkostavia päiviä Mäntyharjulla.

Kaasona ystävän häissä.

Syys näyttää parastaan.

Klassikkokuva kahden hengen minilomalta Tallinnasta.

Syysloma vietettiin Ruissalossa.

Tuliaisia Turun torilta.

Ystävän kaunis koti Tampereella.

Lämpimän syksyn jälkeen talvi on näyttänyt lähinnä tältä.

Joulupäivänä meren rannassa.