24. marraskuuta 2013

Osoita sormella kala





Sunnuntai oli kalatoripäivä. Ja puoli päivää siellä menikin, verkkaisella aikataululla kun ruokaa odoteltiin monta tuntia. Torin kalanhaju oli aika huumaava, ja mereneläviä oli tarjolla kaikenlimaisia. Tuoksu vaihtui valkosipuliin, kun päästiin kojuilta ravintoloiden puolelle. Ison ryhmän ympärillä alkoi kiire ja kuhina, kun joka puolella alettiin järjestellä pöytiä yhteen, jotta poppoo valitsisi juuri kyseisen ravintolan.


Pöydässä tuotiin eteen vati, josta sai oman kalansa valita, pienemmät yhdelle ja suuremmat kahdelle. Ruokaa odotellessa nälkäisille yritettiin kaupata pähkinöitä, aurinkolaseja, rumpuja, helmistä tehtyjä naulakoita, rautalangasta taiteltuja leikkiautoja, taulua jossa suurisilmäinen afrikkalaislapsi itkee kyyneleitä ja massiivista puista pöytää.



Tällaista eteen tuli, erittäin maukasta kalaa ja kevyen iltapäiväfiiliksen antanutta eteläafrikkalaista siideriä.

18. marraskuuta 2013

Yhdessä kauemmaksi



Pitkä hiljaisuus johtuu Afrikasta. Palasin eilen kaksiviikkoiselta matkalta Mosambikiin, mahataudin kourissa klassisesti, mutta muuten reissusta vaikuttuneena. Olen halunnut matkustaa tuohon maanosaan jo kauan, ja nyt tarjoutui tilaisuus tutustua paikalliseen ammattiliittojen toimintaan. Eräänlainen opintomatka siis suomalaisella 16 hengen porukalla.

Niin kuin aina köyhissä maissa, oma oleskelu maassa herättää sekavia tunteita. Mosambik itsessään oli jo ristiriitainen, erityisesti pääkaupunki Maputo, jossa keskusta oli täynnä korkeita rakennuksia ja kalliita autoja, mutta sivukujilla ihmiset asuivat hökkeleissä. Vaikka teimme kaksi reissua maakuntiin, näimme suuresta maasta vain pienen kaistaleen, ja muualla maassa eletään vielä alkeellisimmissa olosuhteissa. Esimerkiksi 90 prosenttia ihmisistä elää sähköverkon ulkopuolella ja puolet köyhyysrajan alapuolella.




Maasta jäi päällimmäisenä mieleen leppoisa aikakäsitys (eli paljon odottelua ja ohjelmanmuutoksia, mutta tähän oli varauduttu), roskaisuus (jätettä joka puolella, ja esimerkiksi pääkaupungin hieno rantahietikko täynnä lasinsiruja), mukavat ihmiset (jotka lähtivät heti mukaan Nenäpäivä-tempaukseen ja tanssikisaan), innokkaat katukauppiaat, naisten pään päällään kuljettamat tavarat, täyteen lastatut kuorma-autot ja bussit, lahjontaa odottavat poliisit sekä aurinko ja kuumuus (hiki tuli pintaan aika nopeasti, kun lämpöä oli enimmillään +38 astetta).

Reissun luonteeseen vaikutti paljon porukka, jolla matkustettiin. En ole ollut tällaisen ryhmän kanssa yhdessä näin tiiviisti sitten nuoruuden leirien ja kielikurssien. Yhdessä oltiin aamusta iltaan (tai usein vielä yöhönkin, esimerkiksi kun seurueen vanhimman syntymäpäiviä juhlittiin paikallisessa karaokebaarissa). Muut olivat tavalla tai toisella ay-aktiiveja, joten asiasta tietämättömänä sain perehdytyksen paitsi Mosambikin myös Suomen ammattiyhdistyskuvioihin sekä alan termistöön englanniksi.

Mosambikilaisten yhteinen kieli on portugali, sillä heimokieliä on yli 20. Tosin portugalia puhuu vain neljännes väestöstä, mutta olisi sen osaamisesta ollut suurta apua. Nyt onnistui vain muutamien fraasien puhuminen, jonkun verran kieltä pystyi ymmärtämään espanjan ja italian oppien pohjalta.

Matkan tunnelmaa on vaikea pukea sanoiksi, vaikka henkisesti olenkin yhä reissun päällä. Kuvistakin jää puuttumaan paljon, kun kohdatut ihmiset jättää pois. Julkaisen niitä silti vielä muutamassa erässä lisää.