Sumuinen, lämmin omenasyksy

Tämä alkusyksy jää sateista huolimatta mieleen intiaanikesänä. Kun jatkettiin lämpimiä päiviä vielä illasta parvekkeella, käytiin uimarannalla syyskuussa, syötiin lounasta remontin välissä ulkona ja iltapalaa piknikillä.

Muiden kuvista päätellen tattisato oli mahtava, minä bongasin vain kaunista luontoa ja kaksi kantarellia.

Kaupungin valtasi sumu, välillä metron ikkunasta näkyi meren sijaan pelkkää tyhjää. Sumu on vaikea kuvattava, mutta tämä hieno sumu aamuauringossa suostui kameran tallennettavaksi.

Tämä oli ensimmäinen kunnon omenasyksy, ja häviää vielä varmasti tulevien syksyjen sadoille. Ensin nautittiin lahjaomenista, sitten päästiin tekemään oman pihan viimeisistä ämpärillisistä hillot ja mehut.

Tunteesta toiseen

 

Näyttää syksyltä, ja tuntuu myös. Ulkona on mukavan raikasta, mutta sisällä vain jäätävää, kalisen. Tomaatit pihan laarista, vihreät yrittävät saada punaa pintaan sanomalehden sisällä. Tähän viikkoon mahtuu synttäri-iloa ja luopumissurua.

Järvestä ja metsästä nousseet

Aamunkoitosta iltaruskoon. Syyskuisina päivinä, lämpiminä, räkäisinä. Nyt on vilukissa uinut syyskuussa, aivan uusien ihmisten kanssa, tuossa mahtavien maisemien järvessä. Ja eihän tuolla kantarellisaaliilla voi olla hitusen kehaisematta.

Ja hän katsoi ikkunasta ulos

Kuvittelin, etten ole viime aikoina juurikaan tarttunut kameraan. Sujautin muistikortin kuitenkin koneeseen, ja huomasin, että olen näköjään ikuistanut syksyn tuloa muistamaani ahkerammin. Muutamassa viikossa luonnon sävy on ehtinyt muuttua aurinkoisesta ja värikkäästä paljon hailakammaksi.

Tämä pimeys ei ole päässyt kuviin saati päähäni, oikeastaan en ole uhrannut sille ajatustakaan. Tuskailen vasta sitten, jos talvi ei reissun kuumuuden jälkeen tunnukaan tervetulleelta.

Neljänteen kerrokseen kiipeämisestä saa palkinnon, kun katsoo keittiön ikkunasta metsää ylhäältä päin. Näkymä on aina erinäköinen, erityisesti kun on hereillä kaikkina mahdollisina vuorokaudenaikoina. Helpoin mahdollinen kuvauskohde, mutta silti tykkään ikkunakuvistani sen verran, että haluaisin koota niistä kuvakollaasin seinälle. Kaikki yllä olevat kuvat on otettu samasta paikasta. Alla muutama punainen pilkahdus muualta.

P.S. Naapurista jytkyy poppi ja raikaa virolaiset juomalaulut, onneksi mulla on parempi musiikkimaku. Tähän syksyyn yhdistän myöhemmin erityisesti Evan & Manun ja The xx:n. (Valittamaan ei voi kyllä käydä, meistä lähtee takuulla enemmän meteliä.)

Siirappi maistuu jo suussa

Tähän tutkielmaan innoitti syntymäpäivälahjaksi saatu uusi objektiivi. Isäni istutti pihalle vaahteran sinä päivänä kun synnyin, siksi kai se on aina ollut lempipuuni.

Iloa vaahteroista, pihlajista, ihmisistä, elämästä

Ruska alkaa latvoista. Vielä joskus lähden kokemaan väri-ilon tuntureille. Paremman puutteessa etelän syksy kelpaa oikein hyvin.

Sadonkorjuu on tälle vuodelle tehty. Naapurin mummo jaksoi vielä ujuttaa pihlajanmarjat hilloon, minä en.

Hain siirtolapuutarhalta omenoita ja nautin ne rapeana uunipaistoksena vaniljajäätelön ja rakkaiden ihmisten kera. Pöytään tarvittiin jatkopala, siskot koolla, meitä ei ole enää kolme vaan joukko on laajentunut kahdeksaan. Luulenpa, että se on vasta alkua.

Kuopuksen seisomaan oppiminen tekee valveillaoloajasta aika intensiivisen vahtivuoron. Toki seisomaan pitää päästä keskellä yötäkin. Silloin tietää olevansa liian väsynyt, kun mikään ei huvita. Onneksi ne päivät ovat harvassa, muulloin elämänilo läikähtelee sopivina annoksina ja väsymys tuntuu vain pienenä kiristyksenä päässä.

Syyssunnuntaina

 

 

Olisivatpa kaikki syyspäivät tällaisia. Kaunis sää, sosiaalista elämää, ravintolassa käynti koko perheellä ilman traumoja (itselle tai muille asiakkaille). Pisteet myös pikku raivottarelle, ei suurempia tappeluita tänään.