Uusi alku puutalossa

Kaksi viikkoa tuo tönönen tuossa on ollut meidän. Uuden Tyypit talossa -blogin puolelta pääset kurkistamaan sisään.

Ahkera sisustusvuosi

Tämän vuoden sisustushuuma osui keväälle. Oli aikaa, valoa ja intoa, ja siksipä saalis kodinlaiton suhteen oli mukavan tuottelias. Makuuhuoneita vaihdettiin päittäin, kun lapset siirtyivät samaan huoneeseen, samalla ostettiin meille vanhemmille laatusänky. Sain yhdellä rysäyksellä keväisinä päivinä remontoitua vaatehuoneen, joka oli odottanut vuoroaan muutosta asti.

Olohuonekin koki pientä muodonmuutosta, kun televisio piilotettiin kaappiin, ja siirron seurauksena rymsteerattiin muitakin huonekaluja. Vapautui tilaa matalalle, mutta pitkälle senkille, ja vanha ruotsalainen ihanuus löytyikin nettihuutokaupasta. Se kantaa päällään vanhaa levysoitinta ja vahvistinta - vihdoinkin, sanoisi mies. Muksut saivat kierrätyskeskuksesta jykevän vaatekaapin. Helsinki teetettiin seinälle. Nahkaisia nojatuoleja elvytettiin mehiläisvahalla, keittiö sai uuden lukuvalon ja pipokaarti survottiin Componibiliin. Keittiönkaappien hajoilevat vetimet vaihdettiin samanlaisiin, mutta astetta uudempiin 70-luvun vetimiin.

Loppuvuoden tavoitteeksi jäi hankkia kerrossänky lapsille. Hankittu on ja kiireellä, kun näytti että poika oppii hetkenä minä hyvänsä kiipeämään pois pinnasängystä. Sielläpä tuo toistaiseksi on pysynyt, joten sängyt eivät ole vieläkään paikoillaan.

Muutama hylly tuolla myös odottelee kiinnittämistä seinään, ja tietysti viilupintoja pitäisi korjailla, ja mikä ettei rautasängynkin väriä voisi vaihtaa... Entäs uutta maalia vierashuoneeseen? Mutta vaikka syksy on sekä uusien alkujen että kotiin käpertymisen aikaa, ainakaan minulla ei sisustuskuume syksyisin herää. Eihän täällä kohta enää edes näe mitään.

Helsinki ripustettiin seinälle

40 vuotta sitten Helsingissä moni kaupunginosa näytti eriltä kuin nykyään. Vaikka suuret linjat toki olivat samoja, esimerkiksi Pikku Huopalahti, Viikki ja Arabianranta ovat rakentamatta. Voisin tutkia karttoja loputtomiin!

Ja tämän kartan tutkiminen onnistuukin nyt helposti, teetin siitä nimittäin taulun. Vuoden 1973 ulkoilukartta löytyi asunnostamme muuttovaiheessa ja odotteli pitkään kasaan taiteltuna, mutta tässä kevätvimmassa sekin pääsi pohjustettavaksi, laminoitavaksi ja kehystettäväksi.

Muuten tämä keväinen huushollin laittovillitys on aiheuttanut ankaraa rymsteerausta, hankintoja ja rahanmenoa, äkillistä remontointipuuskutusta ja ikuisuusprojektien etenemistä. Niistä lisää piakkoin!

Vaatehuoneen muodonmuutos

Vaatehuone on valmis! Siis toki listoja vaille valmis, niitä joutunee odottelemaan tovin, toinenkin vaatehuone on hyvin pärjännyt ilman listoja pari vuotta.

Lähtötilanne oli ankeahko: maalaamattomat peräseinät, joihin oli ehditty ennen muuttoa vetäistä vain pensselillä kulmat, hilseilevät kipsiseinät, tummentuneet vanerihyllyt, lattialämmityksen termostaatista seinälle roiskuneet tahrat, käpristynyt ja maaliläikkäinen linouleumlattia. Tässä rumuutta:

Luvassa oli siis kipsiseinän rappaus, tasoitus ja maalaus, seinien ja katon maalaus, hyllyjen ja listojen maalaus sekä maton repiminen ja betonilattian maalaus. Tarkoitus oli laittaa lattiaan samaa mustavalkoruudullista muovimattoa kuin keittiössä, mutta Kettukarkki-blogin lattiaremppa käänsi pääni maalaamisen suuntaan, päätin kokeilla onneani. Alkutilanne ei näyttänyt hyvältä, linoleumin alta paljastui tumma liimapinta:

Tasoittamaan en lähtenyt, maalipesu sai riittää. Väriksi valikoitui maalikaupassa lennosta valittu Aalto.



Ensimmäisen kerroksen jälkeen olo oli vielä hieman epätoivoinen:

Betolux-maali lohkeili pinnasta, eikä maalin levittäminen meinannut onnistua telalla, kun liimapinta alkoi tarttua maalin mukana telaan. Sudinkin lattian suurimmaksi osaksi pensselillä. Kontrasti pintojen välillä oli melkoinen:

Kolme kerrosta lattia vaati suhteellisen tasaiseen lopputulokseen. Lattia on epätasainen ja halkeamat näkyvät, mutta se tuntuu kuitenkin sileältä jalkoja vasten.

Yritin jättää lattiaan pienen muiston historiasta, mutta ideani äänestettiin nurin 2-1 (lapsenkin mielestä ruma). Saapa nähdä milloin saan maalattua ympyrän piiloon...

Pitkällisen pähkäilyn jälkeen päädyin säilyttämään alkuperäiset säilytysjärjestelmät, vanerilevyt vain maalattiin. Mikään tarjolla olevista järjestelmistä ei oikein istunut tilaan, esimerkiksi lattiasta tuleva termostaatti hankaloitti koritornien ja vaatekaapin rungon sijoittamista. Täydellinen uusiminen mittatilaustyönä olisi vaatinut huomattavasti enemmän aikaa kuin mihin neljän päivän puristuksessa oli mahdollisuuksia.

Muutamiin hyllyihin oli liimattu hyllypaperia, huonokuntoisimman korvasin punapilkkuisella paperilla. Laatikostot saivat pitää alkuperäisen pintansa.

Ja sitä, mitä ei voi peittää, täytyy korostaa, eli mustaa kiiltävää maalia vain termostaatin pintaan.

Punainen jakkara sointuu hyvin vaatehuoneen värimaailmaan, ja tuon vedenvihreän lattian ansiosta myös laatikostojen ja vaneriseinän vihreään taittuva harmaa sävy pääsee paremmin oikeuksiinsa. Sattumalta valittu väri oli myös aika 50-lukulainen, sopivasti talon henkeen.

Vihdoin vaate- ja tavararöykkiöt on selätetty, pitämättömät laitettu kiertoon ja loput takaisin vaatehuoneeseen. Tänään kävi myös tuuri kirpputorilla, ja juuri oikean sävyinen verho löytyi roikkumaan avohyllystön eteen! Tässä siis vaatehuone valmiina:

Muovi tuli taloon

Lapsiperheen eteinen ei oikein kestä päivänvaloa, kuvataan se siis suosiolla ilta-auringossa stailaamattomana. Sisustuslehtien kuvissa eteisen naulakossa roikkuu aina pari kaunista takkia, me tungemme viiteen naulaan talviaikaan molempien lasten kahdet talvihaalarit ja vanhempien kolme-neljä takkia kummaltakin (harvemmin käytettävät säilytetään vaatehuoneessa - kysymys tietysti kuuluu kuinka monta talvitakkia ihminen oikein tarvitsee...).

Kaikkien neljän pipot, kaulahuivit, tumput ja kypärähuput survottiin elegantteihin muovikoreihin (olisikohan niillä kohta retroarvoa?), kunnes meille muutti tuo muovinen designsäilytin, Kartellin Componibili. Ei se paljon asustekasan korkeutta madaltanut, mutta nyt lapset voivat tonkia sopivalta korkeudelta omansa itse, toinen vielä purkamisvimma mielessään ja toinen jo tarkkana mitä haluaa päälleen laittaa.

Sisustusvimma kanavoituu järjestyksen muuttamisen ja pikkuremppaamisen lisäksi uusina hankintoina, kun tulee tarpeita uusille huonekaluille. Tai siis ei uusille vaan pääasiassa käytetyille, joten prosessi on hidas. Pitää löytää juuri tietynlainen kaluste, omantyylinen, kohtuuhintainen ja mieluiten läheltä. Ja siinä täydellistä löytöä odotellessa ehtii keksiä jo monta muuta juttua, joita täytyy alkaa metsästää...

Hyllymetreittäin haaveita

Sisäinen sisustajani on lomaillut kohta vuoden verran. Vaikka en olekaan sesonkisisustaja, vaan tyyli on tiensä meille löydettyään näköjään pysyvää sorttia, jotain pientä on yleensä tullut häärättyä. Järjestyskään ei ole tässä huushollissa vaihtunut. Kuulen jo pientä mutinaa, etten muka suostu - mutta kun ei ole ollut tarvetta. Olen nauttinut siitä, että kaikki on tuntunut löytäneen paikkansa.

Remontointikin on ollut tauolla, omituista kyllä, vaikka kotona on tullut vietettyä aikaa (silloin kiinnittää huomiota kaiken maailman maalitahraisiin muovimattoihin, koska yksinkertaisesti näkee ne niin usein). Tiedostan kyllä remppatarpeet, mutta olen valinnut muita asioita remontoinnin edelle.

Nyt sisustaminen on alkanut kuitenkin hiiviskellä takaisin mieleen, kun edessä on huoneiden vaihto: lapset muuttavat tässä kevään aikana samaan huoneeseen, mutta heille tarvitaan se edes hitusen isompi makuuhuone, joten huoneet vaihdetaan päittäin. Se aiheuttanee kaikenlaista muutakin päivityksen tarvetta kuin vain rymsteerauksen.

Juuri nyt haaveilen kovasti hyllyistä. Kodin ainoa koriste-esineille ja kauniille tavaroille tarkoitettu hylly sijaitsee keittiössä, ja sen ovat valloittaneet purnukat ja muut kipot. Kaikki ne hassunhauskat esineet tai omin kätösin muovaillut savityöt on tungettu kirjahyllyihin, lähinnä kirjojen eteen. Vaikka ne eivät olisikaan kummoisia designesineitä, ovat ne meille tärkeitä ja ansaitsevat siten päästä oikeuksiinsa.

Mutta mistä hylly? Vanhoja hyllyjä ei juuri näy, ikeatyyliin ei taivu, Aalto ei iske, Stringit on jo nähty (ainakin kaikilla sisustusbloggareilla, toisaalta kaveri oli saanut mummolta perimänsä String-hyllystön seinälle, ja kyllä se vain komealta näytti). Pariin kiinnostavaan olen törmännyt, mutta ne pitäisi tilata suurilla seteleillä ulkomailta, oikeanpuoleinen Australiasta asti. Metsästys jatkukoon! Ilmianna, jos olet Suomessa törmännyt kauniisiin tai jotenkin erikoisiin hyllyihin.

Vas. L-Beam, oik. Bride & Wolfe

Aurinkopintaa, neulepintaa

Hetkeä ennen juhlia meillä oli vielä siistiä ja aurinkoista. Synttäreiden jälkeen ei ollut enää kumpaakaan, mutta mahat täynnä kakkua ja korvat soivina lasten kiljunnasta. Itse sankari oli seurallisena slipoverissaan ja virnistys naamallaan.

Tämän kauniin villatakin löysin syksyllä vintagemessuilta, mutta ilo jäi lyhytaikaiseksi. Kun kaivoin sen esille reissun jälkeen kylmissäni, siihen oli ilmestynyt sen verran reikiä, ettei parsiminenkaan enää pelasta. Kumma vain kun koiperhosia tai kuoriaisia ei ole näkynyt. Uskallanko enää jalostaa käyttökelpoista neulepintaa miksikään muuksi vai joudunko viskaamaan koko takin pois? Ja jos tuunailu onnistuu, mihin olomuotoon takki syntyisi uudelleen, ehkä säärystimiksi?

Valmista ei tule koskaan

Tästä huushollista löytyy aika monta erilaista hyllypaperia. Näissä kuvissa niistä vasta kahdeksan.

Vaikka asummekin kerrostaloasunnossa, pientä remontoitavaa riittää ihan listaksi asti. Miltähän tekemättömien töiden luettelo näyttäisi omakotitalossa... Naputtelen tähän tulevia hommia itselleni muistutukseksi, mutta myös sanoakseni nämä ääneen, jotta joskus tapahtuisikin jotain.

- Akuutein hoidettava lienee vessan oven kahva ja lukko. Ovi jumittui kiinni ja jouduttiin silpomaan auki. Myös karmit ovat säpäleinä. Taidot eivät riitä lukon asentamiseen, tilattava lukkoseppä, ei saa aikaiseksi. (Tai akuutti ja akuutti, hyvinhän tuon kanssa näköjään pystyy elämään viikosta toiseen.)

- Isommassa vaatehuoneessa tehdään toivottavasti kesällä pintaremonttia (maalataan seinät ja hyllyt, vaihdetaan muovimatto, hiotaan listat). Hamassa tulevaisuudessa pitäisi miettiä koko säilytysjärjestelmä uusiksi ja saada lisävalaistusta pimeimpiin nurkkiin.

- Pienempi vaatehuone on jo maalattu, mutta lattia odottaa vaihtamista. Tämänkin säilytysratkaisut ovat täysin auki.

- Keittiössä astiakaapit odottavat sisäpintojen maalaamista ja kuivausritilöiden vaihtoa (hankittu kyllä vuonna 2009...). Ruokakaappi saatiin jo maalattua ötököiden ansiosta, kun kaapit oli joka tapauksessa tyhjennettävä. Entäs sitten nämä kaikki hyllyt ja lipastonlaatikot, annetaanko hyllypapereiden olla muinaismuistoina, vai irrotetaanko ja maalataan?

- Meillä tiskataan käsin, kyykitään lattian tasalla olevaan mikroon ja kurkotellaan yläkaappiin piilotettuun pakastimeen. 50-luvun keittiö ei ongelmitta taivu nykyajan koneistukseen. Jos siis haluaisimme astianpesukoneen ja muut systeemit järkeville paikoille, vähintään keittiön alaosa vaatisi räjäytyksen. Enkä raskisi luopua noista alkuperäisistä kaapeista ja tiskipöydästä. 

- Ikkunaremontti on tehty parikymmentä vuotta sitten. Uutta ei ole vielä luvassa, odotellessa pitäisi vaihtaa tuuletusikkunoiden hyönteisverkot ja tuuletusluukkujen tiivisteet sekä rapsutella ikkunanpielien lohkeilevat maalit irti ja maalata uudelleen (sellaista tylsempää remontointia). Ikkunalaudat on päällystetty karmeilla kaakeleilla, niihin olisi kiva saada joskus muutosta.

- Siinä vaiheessa kun lapset muuttavat samaan huoneeseen, eli ensi talvena, mietitään huonejärjestys uusiksi. Se edellyttänee jonkinlaisia remontoinnillisia ja sisustuksellisia toimenpiteitä.


- Jossain vaiheessa kierros täytynee aloittaa alusta, eli maalata uudelleen seiniä ja väliovia. Sen verran näyttävät kuluvan lapsiperheessä. Mutta ei ajatella tätä vielä...

Asunnosta löytyi myös hyllypapereita, jotka odottivat vielä pääsyään hyllyille.

Pitkän (mutta optimistisen) päivän iltana

Aamuaurinko paistaa keittiöön, ilta-aurinko olohuoneeseen. Siihen väliin mahtuu valoisia, tavallisia, mitääntekemättömiä, turhautuneita, ahkeria ja kiitollisia päiviä.

Meinasin kirjoittaa tähän, ettei päässäni liiku mitään. Siis sen lisäksi, että miten saisin vauvan nukkumaan (en saanut, lähdin vaunulenkille) tai missä välissä ehtisin laittaa lounasta (en ehtinyt, söin sämpylän vaunulenkillä).

Sitten kertailin, että olen ajatellut todistettavasti ainakin kahta asiaa tänään.

Pitäähän sitä dokumentoida tänne tulppaanien elinkaaren viimeinenkin vaihe.

Inspiroiduin erään arvostetun ammattilaisen haastattelusta ja sitä lukiessani pohdin, voisinko olla hyvä tuossa työssä. Ajatus ei tullut puskista, olen miettinyt sitä aiemminkin. Edellytyksiäkin voisi olla. Mielenkiintoista nähdä, mihin elämä vie - tai mihin minä vien sitä.

Toisekseen mietiskelin, mistä optimistinen elämänasenteeni kumpuaa. Esimerkiksi yövalvomisten jälkeen saatan olla kärttyinen, huumorintajuton tai lyhytpinnainen, mutten kuitenkaan toivoton. Myönteinen pohjavire on säilynyt kaikissa elämäntilanteissa.

Johtuuko optimismi siitä, että pystyn sulkemaan maailman julmuudet tarvittaessa ulkopuolelle, vai siitä, etten ole kohdannut elämässäni suuria vastoinkäymisiä? Vai pystyisinkö olemaan vaikeassakin tilanteessa myönteinen?

Tapettivisiosta tuli totta

Yöllinen ideani osin tapetoidusta makuuhuoneen seinästä läpäisi seulan ja pääsi toteutukseen asti. Kinuskinruskea seinä kaipasi siis jotain vastapainoa vastapäiselle seinälle. Tapettitalossa hypistelin Kukkoja ja Ruusuköynnöksiä, mutta päädyinkin yllättäen Pikkudaaliaan. (Vaikka en horoskooppeihin muuten uskokaan, päätöksenteossa olen useimmissa tapauksissa tyypillinen vaaka eli punnitseva, ellen jopa jahkaava.)

Kävihän se niinkin, että tähän mennessä keväisin päivä vietettiin sisällä tapetointia opetellen. Ilman suurempia katastrofeja kukat saatiin eilen seinään, ja jemmassa odottaneet peili ja naulakko niiden kaveriksi.

Tapetin väri sopii loistavasti ruskeaan seinään, muuten tätä sisustusratkaisua voi pitää, hmm... sanotaanko originellina. Mutta tärkeintä kai, että itse olen tästä väriläikästä innoissani!

Yhteneviä sävyjä löytyy muuten myös lampusta ja lipastosta - ja verhoistakin, vaikka ne taitavat mennä jossain vaiheessa vaihtoon, sen verran poikkeavat tyyliltään muusta sisustuksesta.

Tänään täällä oli muitakin ihmettelemässä meidän kodillisia aikaansaannoksiamme, nimittäin Kodin Kuvalehden kuvaustiimi. Asuntomme herättämät ristiriitaiset fiilikset kuvastuvat hyvin äitini kommentista, kun hän kuuli valmisteilla olevasta sisustusjutusta: "Siis tämä? Miksi?" (Terkkuja äitille!)

Työn seuraaminen oli kiinnostavaa, omien pölyjen näkeminen joka paikassa sen sijaan tuskallista.