24. lokakuuta 2012

Hetken vielä kuuraa ja pimeyttä


Postikorttinen pohjoisesta. Matkalla junassa oli hurjan kauniita maisemia: paljasta, kohmeista, kuulasta. Perillä odotti kuura ja sumuinen aamu, ja matalalta paistava aurinko joka ei juuri enää lämmittänyt. Tänä syksynä saamme ensilumen kaksi kertaa, eilen Kainuussa ja ehkäpä kohta täällä kotona. Jos vain lumi ehtii tulla - karkaamme pian pois talven alta. Takaisin tulemme vasta jouluksi.

20. lokakuuta 2012

557 kilometriä pohjoiseen

Junamatka katsotaan silloin erittäin onnistuneeksi, kun matkaa yksin kahden lapsen kanssa yli kuusi tuntia halki Suomen, ja ehtii vilkaista välillä maisemiakin. Tässä pitäviä todisteita (vaikka horisontit olisivatkin vähän vinossa).





13. lokakuuta 2012

Puolet nuorempien seurassa



Mitä tekee perheenäiti, kun lapsoset on saateltu unten maille? Kattaa herkut eteensä ja katsoo televisiosta – dokumentteja teiniäideistä...

9. lokakuuta 2012

Aikaa leikkiä kissaa




Äitiyslomalla aika käyttäytyy eri tavalla kuin työssäkäyvän arjessa. Viikonpäivät katoavat, mutta vuorokauden tunneista tulee entistä tärkeämpiä. Rutiinit toistavat itseään melkein samoilla kellonlyömillä päivästä toiseen. Elämä pyörii perusasioiden, siis lähinnä nukkumisten ja syömisten, ympärillä.

Vaikka aikaa ei ole juuri omiin menoihin, rauhassa syöminen on harvinaista ja vessassakin on usein seuraa, aikaa on toisenlaisiin asioihin. Kun ei istu päiviä toimistossa, pääsee ulos valoisaan aikaan. Ja kun seuralaiset eivät liiku kovin kovaa vauhtia, ehtii ulkona ihmetellä vaikkapa etanoita.

Kotona tulee nuojuttua lattialla, siis oiva tilaisuus tarkastella asuntoa uudesta perspektiivistä. Ja harvoinpa on aikaa leikkiä näin paljon. Vaikka aina ei jaksaisi upota lapsen mielikuvitusmaailmaan vaan haluaisi olla ihan vain aikuinen, aika usein on kuitenkin kivaa olla kissa, Tuhkimo, potilas, lääkäri, kirjastonhoitaja tai autonkuljettaja.

Imetysten aikana tai vaunuja kärrätessä ehtii ajatella. Väsyneillä aivoilla ei tosin mitään kovin fiksua pohdita, tai jos jokin julkaisukelpoinen ajatus joskus mieleen pälkähtäisi, sitä ei myöhemmin enää muista. Siitä huomaa, että aikaa ajatella on jopa liikaa, jos jää junnaamaan vaikka välikausitakin väriä. Maailma supistuu. Mutta kyllä reviiri ehtii laajentua myöhemminkin.





4. lokakuuta 2012

Siirappi maistuu jo suussa








Tähän tutkielmaan innoitti syntymäpäivälahjaksi saatu uusi objektiivi. Isäni istutti pihalle vaahteran sinä päivänä kun synnyin, siksi kai se on aina ollut lempipuuni.

1. lokakuuta 2012

Vaarallinen matka kansien väliin





Lasten mukana tulee sellainen mahtava etu, että pääsee lukemaan pitkästä aikaa lastenkirjoja. Tosin monet omasta lapsuudesta säilyneet kirjat paljastuvat uudemmalla lukemisella perin kököiksi, siis huonosti kirjoitetuiksi tai juoneltaan kömpelöiksi. Onneksi on uudet tuttavuudet ja klassikot, Muumit, Peppi Pitkätossut, Uppo-Nallet ja muut, joihin sekä palaa että tutustuu aikuisenakin mielellään. Esimerkiksi Muumien kuvakirjoja en muista lukeneeni lapsena, mitä kuvia ja kieltä!

Paljon on kahlattu omia kirjahyllyjä läpi (lapset tykkäävät hämmentävän paljon toistosta), nyt on aloitettu kirjaston kirjojen raahaaminen kotiin. Ja mitä aarteita sieltä löytyykään, ja huimaa ajatella kuinka paljon luettavaa meillä on vielä edessä. On hienoa, kun nelivuotias alkaa ymmärtää suurimman osan sanoista, ja haluaa tietää merkityksen ellei tunne sanaa entuudestaan.

Olen aina ihmetellyt, mihin kuvat häviävät matkan varrella kun siirrytään aikuisten romaaneihin. Siksi kai tykkäänkin visuaalisista tietokirjoista, kun pääsen katsomaan tekstin ohella kuvia. Nykyään kauneudenkaipuu tyydyttyy onneksi blogeissa.





Kuvissa Virpi Pennan Perhosten polku ja Tove Janssonin Vaarallinen matka.