28. joulukuuta 2011

Pikku ötökät

Minulla on äitiyslomalle lastenhoidon ohella muutamia tavoitteita (sen lisäksi että valaistuisin mitä haluan tehdä isona). Pyrkimyksenä on uusien asioiden ennakkoluuloton opettelu: listalle ovat päässeet tähän mennessä käsityörintamalta villasukat, amigurumit ja isoäidin neliöt, keittiön puolelta karjalanpiirakat.

Ensimmäinen etappi on saavutettu jo ennen vauvan tuloa, nimittäin kaksi amigurumia on valmistunut. Virkkaustaitojen lähtötaso oli luokkaa ketjusilmukka, muun muassa kiinteä silmukka piti opetella netistä.


Lapsen "pikku ötökäksi" nimeämä amigurumi valikoitui ensimmäisenä vastaantulleen järjellisen ohjeen mukaan, joka löytyi googlettamalla "helppo amigurumi". Yllättävän vähän netistä tuntuu löytyvän hyviä suomenkielisiä ohjeita. Ohje on peräisin täältä.


Seuraavaksi opettelun kohteeksi pääsi Angry birdsin velmu possu, olenhan addiktoitunut peliin sen verran että kaikki mahdolliset radat on tullut pelattua. Ohje on kehitelty blogissa Kokeile tätä kotona.

Hermojenmenetyksiä ei tapahtunut ja muutenkin opettelu oli luokiteltavissa jopa hauskaksi, joten projekti katsottaneen onnistuneeksi.

Nyt puikoilla sitten ihkaensimmäinen villasukka, katsotaan miten käy niiden hermojen kanssa... (Viimeksi käsityötunneilla ala-asteella, jolloin lapasten valmistuminen vei niin kauan että sormet ehtivät kasvaa lapasista ohi.)

22. joulukuuta 2011

Uusi aika alkaa

Kotonaolo päivänvalossa piristää kummasti, varsinkin kun keskelle erittäin sateista joulukuuta osuu hetkonen auringonpaistetta. Joulukoristeitakin sai kuvattua epätyypillisesti ilman tunnelmavalaistusta. Paikalliset martat ovat nyplänneet pitsienkelin, itse en tuohon vielä taivu käsityötaidoiltani tai henkiseltä joulukyvykkyydeltäni.

Joululomalainen päivystää neljännestä kerroksesta.

Joulukuusen virkaa toimittaa kataja.

Joulusiivous ei ulotu ikkunoihin.


Lähtötilanne on tämä: kotielämää edessä seuraavat miltei pari vuotta, vauva tulossa hetkenä minä hyvänsä ja kolmivuotias seurana. Tarvitsen viipaleen omaa maailmaani, ehkä se löytyy täältä blogien maailmasta.