29. kesäkuuta 2012

Miltä taivas tuntuu?


Kesään kuuluu olennaisesti suunnittelemattomat päivät ja spontaanit tekemiset. Yhdistän tuon tunteen erityisesti lapsuuden ja nuoruuden kesiin, kun koskaan ei voinut aamulla tietää, mihin iltaan mennessä on päätynyt ja kenen kanssa. (Useimmitenhan päivät varmasti toistivat itseään, mutta sallittakoon pieni romantisointi.)

Olin erehtynyt luulemaan, ettei jämähtäneessä lapsiperhearjessa voi juuri poiketa totutusta. Rutiinit ovat toki toimivan arjen runko, mutta yllätyksiä voi tapahtua, mittakaava vain on pienempi. Nyt iloitsemme siitä, että menimme leikkipuistoon eri aikaan kuin tavallisesti, löysimme tyttären kanssa sieltä molemmat uudet tuttavuudet, ja päädyimme vielä heidän kotiinsa kyläilemään. Piristävää!




Kesäkeitaaksi parveketta ei voi ihan kutsua, koska pikkuriikkiselle partsille on mahdutettava myös vaunut. Miniviljelmät oli kuitenkin saatava yhteen nurkkaan. Tunnistatteko mitä ruskea ruukku työntää? No paljastetaan, me kutsumme niitä muumiporkkanoiksi. Muumi-lehden mukana tuli porkkanansiemeniä, ja pitihän ne kasvatuksellisessa mielessä ja huvin vuoksi heittää multaan. Nepä lähtivätkin kasvuun, voi vain tuolla tiheydellä ja ruukunsyvyydellä tulla aika laihanlaisia porkkanoita.




Jos tästä ailahtelevasta säästä haluaa jotain hyvää keksiä, ainakaan pilvikuvaajalla ei ole ollut yksitoikkoista. Onhan näissä vähän enemmän dramatiikkaa kuin uneliaasti leijailevissa kesäisissä pilvenhattaroissa. (Tytär halusi tänään tietää, miltä pilvi tuntuu. Yritin verrata kylpyvaahtoon, kelpasi selitykseksi. Muutenkin kosmiset asiat kiinnostavat: "Mitä meren sisällä on? Miksi aurinko on niin kuuma? Miltä taivas tuntuu?")

21. kesäkuuta 2012

Ei tarvitse lähteä Helsinkiä edemmäs maalle



Muut karkaavat juhannuksena Helsingistä maalle, minä etsin maaseudun Helsingistä. Eikä se ole vaikeaa, alle vain jalat, auto tai hyvin pumpattu pyörä. Tänään näin samalla silmäyksellä lintutornista lehmiä, lintujen pesimäalueen, Pasilan tornin ja työmaan nosturit. Se tässä kaupungissa viehättääkin, voi valita sekä urbaanin elämänmuodon että mahdollisuuden paeta sitä luontoon.

Maaseututeemaan sopivasti olen syönyt kesäkeittoa Mummolassa ja kahtena päivänä peräkkäin lohisoppaa terassilla. Ja kesän ensimmäiset herneet, mansikat ja vadelmat! (Sitä vaan ihmettelin, että miten vadelmat pysyvät ehyinä koko matkan Espanjasta Suomeen, mutta kun minä nappaan ne pyörän koriin ja huristan hiekkatietä, mössöähän ne ovat saman tien.)








Ylläoleva tutkimusmatka tehtiin koko perheellä Haltialan kotieläinpuistoon. Tänään nautin vapaudesta yksin ja taisinkin viilettää muutaman tunnin hölmö virne naamallani. Ei ole vaikea vastustaa alennusmyyntejä, kun vaihtoehtona on pyöräretki mahtavaa reittiä läpi luonnonsuojelualueen. Tulipa rysäyksellä kesän tuntu!








18. kesäkuuta 2012

Sinulle onnea toivottaa










On hauska seurata, kun lapsi tutustuu luontoon ja on innoissaan kaikesta: kukista, etanoista, leppäkertuista, vadelmista, kivistä. Mutta ei nokkosista, eikä oikein lentävistä ötököistäkään eli impiaisista (yhteisnimitys kaikille kärpäsistä ampiaisiin).

Meillä seikkailee nyt keijuperhonen. Prinsessavaiheesta voi näköjään tehdä pienenpieniä suunnanmuutoksia perhoseksi tai Pepiksi. Itse Vaihe tuskin kuitenkaan menee ihan heti ohi. Vietimme tyttären ensimmäisiä kaverisynttäreitä, ja kyllä oli neiti onnellinen, kun sai sellaisia lahjoja, joita olisi itsekin valinnut: siivet, taikasauvan, tuntosarvipannan, prinsessapeilin, hienosti pyörivän hameen, Hello Kitty -hyppynarun ja korkokengät. Kyllä, korkokengät... Katsokaapa vaikka:


Nämä jalassa kelpasi klopsutella, nilkkoja ei toistaiseksi nyrjäytetty. Ei tarvinnut odottaa aikuiseksi asti, että haave toteutuisi ("Sitten kun mä oon aikuinen nainen, ostan vaaleanpunaiset korkokengät"). Naapurin varamummokin kelpuutettiin synttäreiden rääppiäisille vain korkokengät jalassa.

13. kesäkuuta 2012

Herra Hakkarainen ja kumppanit narulla




Osaattekin ehkä arvata mitä näiden kaverusten päälle lennähti. Yö ilman lehmää oli kuulemma pelottava. Ensin se oli Ehmä, sitten Mehmä, nyt ihan vain Lehmä, se tärkein kaikista.

Kun lapset oli saatu nukkumaan, pakenin tautitulvaa hetkeksi yksin Chisun konserttiin. Edes käsilaukkua en halunnut ottaa mukaan, en mitään työnnettävää, raahattavaa, kannettavaa, maaniteltavaa. Tajusin, että se oli ensimmäinen kerta tänä vuonna, kun olin ulkona tai edes ulkosalla illalla. Alkoi sataa, mutta ei haitannut, tunnustelin vain basson jytkettä sisälläni. Näin metrosta tulenoranssin auringonlaskun.

10. kesäkuuta 2012

Kehnonlainen jälleensyntymä


No nyt ei tosiaankaan menny niinku Strömsössä. Tällä ohjeella vanhan paidan piti syntyä uudelleen pirteänä kesähuivina, mutta en vaan millään saa aseteltua sitä kaulaani niin, ettei se näyttäisi t-paidan riekaleelta, jossa on hapsut. Edes kuvaa en kehdannut ottaa.

Ja meninkin käyttämään tuohon rakkaan pallopaidan, jota tätini on pitänyt ehkä joskus 70-luvulla, ja minä viimeiset 17 vuotta. Nyt se vain alkoi olla sen verran kinttana ja rei'illä, että oli joutunut puseron alle piilotettavan aluspaidan asemaan. Keksisikö sille vielä yhden elämän? En raskisi millään luopua.

6. kesäkuuta 2012

Sateenkaaren tuolla puolen

Tautilotto on arponut meille viime aikoina onnennumeroita ihan riittävästi. Enpä käy kehuskelemaan sairaussaldolla, mutta sanon vain, että itse olen ollut tervein kaksiviikkoisen normiflunssani kanssa.

Vaikka energiaa palaa huolehtimiseen, siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - olen suunnitellut ensi talveksi jotain tällaista, mieluiten vähän pidemmäksi aikaa:



Tällä hetkellä tuijottelen tällaisia maisemia, mutta kyllä kelpaa kuulkaa tuijotella puhtaista ikkunoista! Ja oi tuota vihreän määrää. Tulisi vielä se lämpö, niin ei tuntuisi siltä että kesä valuu jotenkin ohi. Uudet sandaalitkin odottavat korkkausta.