Näytetään tekstit, joissa on tunniste muutos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muutos. Näytä kaikki tekstit

26. lokakuuta 2013

Ahkera sisustusvuosi




Tämän vuoden sisustushuuma osui keväälle. Oli aikaa, valoa ja intoa, ja siksipä saalis kodinlaiton suhteen oli mukavan tuottelias. Makuuhuoneita vaihdettiin päittäin, kun lapset siirtyivät samaan huoneeseen, samalla ostettiin meille vanhemmille laatusänky. Sain yhdellä rysäyksellä keväisinä päivinä remontoitua vaatehuoneen, joka oli odottanut vuoroaan muutosta asti.

Olohuonekin koki pientä muodonmuutosta, kun televisio piilotettiin kaappiin, ja siirron seurauksena rymsteerattiin muitakin huonekaluja. Vapautui tilaa matalalle, mutta pitkälle senkille, ja vanha ruotsalainen ihanuus löytyikin nettihuutokaupasta. Se kantaa päällään vanhaa levysoitinta ja vahvistinta - vihdoinkin, sanoisi mies. Muksut saivat kierrätyskeskuksesta jykevän vaatekaapin. Helsinki teetettiin seinälle. Nahkaisia nojatuoleja elvytettiin mehiläisvahalla, keittiö sai uuden lukuvalon ja pipokaarti survottiin Componibiliin. Keittiönkaappien hajoilevat vetimet vaihdettiin samanlaisiin, mutta astetta uudempiin 70-luvun vetimiin.

Loppuvuoden tavoitteeksi jäi hankkia kerrossänky lapsille. Hankittu on ja kiireellä, kun näytti että poika oppii hetkenä minä hyvänsä kiipeämään pois pinnasängystä. Sielläpä tuo toistaiseksi on pysynyt, joten sängyt eivät ole vieläkään paikoillaan.

Muutama hylly tuolla myös odottelee kiinnittämistä seinään, ja tietysti viilupintoja pitäisi korjailla, ja mikä ettei rautasängynkin väriä voisi vaihtaa... Entäs uutta maalia vierashuoneeseen? Mutta vaikka syksy on sekä uusien alkujen että kotiin käpertymisen aikaa, ainakaan minulla ei sisustuskuume syksyisin herää. Eihän täällä kohta enää edes näe mitään.




1. syyskuuta 2013

Haikea viimeinen, innostunut ensimmäinen



Tässä kuvassa ei näy paljon, mutta se kertoo paljon. Siihen tiivistyy vauvavuosi, kun imetin kuopusta niin, että pienen korvan jälki painautui ihooni.

Tänään on viimeinen hoitovapaapäiväni, joten on tullut yhteenvedon aika. Vuoden ja yhdeksän kuukauden kotonaolon aikana on tapahtunut ainakin seuraavaa:

- Mahasta putkahtaneesta vauvasta on tullut ikiliikkuja, huumorintajuinen ja temperamenttinen poika.

- Isosisko on kasvanut kolmevuotiaasta viisivuotiaaksi. Aina yhtä puhelias, innostuva, lyhytpinnainen ja hassu. Viihdyttää veljeään minkä ehtii, eikä enää muista aikaa ilman.

- Päiväuniajat olen pyhittänyt kirjani kirjoittamiselle ja kuvaamiselle, pelkkä kotiäitiys ei olisi pitänyt minua näin tyytyväisenä elämääni kuin nyt olen.

- Ulkoiltu on säällä kuin säällä eniten koko aikuisikäni aikana. Kunnon kotiäidin varusteiksi piti hankkia tietysti loskanpitävät kengät, sateenkestävä takki, merinovillainen aluskerrasto ja paksu untuvatakki.

- Olen ilahtunut kovasti saadessani uusia ystäviä ja tuttavia; äitikavereita ja muita elämään ilmestyneitä ihmisiä.

- Aloitin uudelleen joogaharrastuksen ja olen uskaltautunut myös juoksulenkeille. Kun selkäkipu on hellittänyt, haluan pitää kehostani parempaa huolta.

- Olen opetellut tekemään ainakin kalakeittoa, pinaattikeittoa, currykastiketta, jauhelihakastiketta, karjalanpaistia ja poropataa. Hyvän ruuan merkitys on korostunut, vaikka kovin kummoinen kokki en ole vieläkään.

- Kotona on sudittu kaakeleita, tapetoitu seinää, kunnostettu vihdoin vessan ovi, remontoitu vaatehuone, maalattu astiakaappi, vaihdettu huoneita sekä ostettu uusia ja vanhoja huonekaluja.

- Matkailtu on yhdessä kuusi viikkoa Thaimaassa ja yksin viikko Islannissa.

- Aloin vihdoin viritellä verkkoja kehitysyhteistyön suhteen. Elämänpiiri laajenee taas.

- Olen käynyt vähitellen läpi luultavasti kodin jokaisen tavaran, nurkan, pinnan ja kaapin. Eihän siitä enää tietysti näy jälkeäkään.

10. huhtikuuta 2013

Vaatehuoneen muodonmuutos

Vaatehuone on valmis! Siis toki listoja vaille valmis, niitä joutunee odottelemaan tovin, toinenkin vaatehuone on hyvin pärjännyt ilman listoja pari vuotta.

Lähtötilanne oli ankeahko: maalaamattomat peräseinät, joihin oli ehditty ennen muuttoa vetäistä vain pensselillä kulmat, hilseilevät kipsiseinät, tummentuneet vanerihyllyt, lattialämmityksen termostaatista seinälle roiskuneet tahrat, käpristynyt ja maaliläikkäinen linouleumlattia. Tässä rumuutta:



Luvassa oli siis kipsiseinän rappaus, tasoitus ja maalaus, seinien ja katon maalaus, hyllyjen ja listojen maalaus sekä maton repiminen ja betonilattian maalaus. Tarkoitus oli laittaa lattiaan samaa mustavalkoruudullista muovimattoa kuin keittiössä, mutta Kettukarkki-blogin lattiaremppa käänsi pääni maalaamisen suuntaan, päätin kokeilla onneani. Alkutilanne ei näyttänyt hyvältä, linoleumin alta paljastui tumma liimapinta:



Tasoittamaan en lähtenyt, maalipesu sai riittää. Väriksi valikoitui maalikaupassa lennosta valittu Aalto.



Ensimmäisen kerroksen jälkeen olo oli vielä hieman epätoivoinen:


Betolux-maali lohkeili pinnasta, eikä maalin levittäminen meinannut onnistua telalla, kun liimapinta alkoi tarttua maalin mukana telaan. Sudinkin lattian suurimmaksi osaksi pensselillä. Kontrasti pintojen välillä oli melkoinen:


Kolme kerrosta lattia vaati suhteellisen tasaiseen lopputulokseen. Lattia on epätasainen ja halkeamat näkyvät, mutta se tuntuu kuitenkin sileältä jalkoja vasten.


Yritin jättää lattiaan pienen muiston historiasta, mutta ideani äänestettiin nurin 2-1 (lapsenkin mielestä ruma). Saapa nähdä milloin saan maalattua ympyrän piiloon...

Pitkällisen pähkäilyn jälkeen päädyin säilyttämään alkuperäiset säilytysjärjestelmät, vanerilevyt vain maalattiin. Mikään tarjolla olevista järjestelmistä ei oikein istunut tilaan, esimerkiksi lattiasta tuleva termostaatti hankaloitti koritornien ja vaatekaapin rungon sijoittamista. Täydellinen uusiminen mittatilaustyönä olisi vaatinut huomattavasti enemmän aikaa kuin mihin neljän päivän puristuksessa oli mahdollisuuksia.


Muutamiin hyllyihin oli liimattu hyllypaperia, huonokuntoisimman korvasin punapilkkuisella paperilla. Laatikostot saivat pitää alkuperäisen pintansa.


Ja sitä, mitä ei voi peittää, täytyy korostaa, eli mustaa kiiltävää maalia vain termostaatin pintaan.


Punainen jakkara sointuu hyvin vaatehuoneen värimaailmaan, ja tuon vedenvihreän lattian ansiosta myös laatikostojen ja vaneriseinän vihreään taittuva harmaa sävy pääsee paremmin oikeuksiinsa. Sattumalta valittu väri oli myös aika 50-lukulainen, sopivasti talon henkeen.

Vihdoin vaate- ja tavararöykkiöt on selätetty, pitämättömät laitettu kiertoon ja loput takaisin vaatehuoneeseen. Tänään kävi myös tuuri kirpputorilla, ja juuri oikean sävyinen verho löytyi roikkumaan avohyllystön eteen! Tässä siis vaatehuone valmiina:






19. helmikuuta 2013

Valoenergialla mennään





Kevättuulet alkavat puhaltaa, ainakin pään sisällä. Järjestystä vaatehuoneeseen, muutoksenhalua, kyytiä pinttymille (konkreettisesti, mutta henkisestikin voisi tehdä hyvää!). Sitähän se sisustusinnon hiipiminen takaisin on, ja alkoi viime vuonna aivan samaan aikaan, en ensin edes tajunnut. Enteilköön tämänpäiväinen auringonpilkahdus kevään tuloa myös ulos, vaikka ei tässä vielä mikään hätä ole, kahden kuukauden (reissunjälkeinen) talvi ei ole ollut paha rasti vielä lainkaan.