Koristeltiin pajunoksia. Tai siis äiti askarteli, ja tytär käytti tarvikkeita omiin tarkoitusperiinsä, kuten "leijan" rakentamiseen. Lapsen kanssa askarrellessa joutuu perfektionistikin sietämään epätäydellisyyttä, lienee tervettä opetella tuota taitoa.
Lapsena väkersimme vitsoja suurella hartaudella, ja hitusen katkera taisin olla, kun muille lapsille irtosi samat suklaamunat rumillakin oksilla.
Kohta nelivuotias ei meinaa oppia virpomislorua millään (paitsi tietysti "palkka mulle" -kohdan). Ja vaikka oppisikin, taitaa tuttujenkin naapureiden ovella tulla niin tiukka paikka, että äitihän sen lausuu. Se nähdään huomenna! Muuten niin sosiaalinen ja reipas tyttö jäätyy varsinkin esiintymistilanteissa täysin.
Kauneimmillaan pajunoksat olisivat mielestäni sellaisinaan, mutta enpä tiedä arvostaisivatko saajat niitä niinkään.
Ei näytä muuten rairuoho enää tältä. Annoin tytölle luvan parturoida ruohoa lyhyemmäksi, kun se alkoi notkahtaa likoon. Kävi niin kuin barbin tukalle 80-luvulla, punkhenkisyyttä nähtävissä.