31. maaliskuuta 2012

Vitsa sulle


Koristeltiin pajunoksia. Tai siis äiti askarteli, ja tytär käytti tarvikkeita omiin tarkoitusperiinsä, kuten "leijan" rakentamiseen. Lapsen kanssa askarrellessa joutuu perfektionistikin sietämään epätäydellisyyttä, lienee tervettä opetella tuota taitoa.

Lapsena väkersimme vitsoja suurella hartaudella, ja hitusen katkera taisin olla, kun muille lapsille irtosi samat suklaamunat rumillakin oksilla.


Kohta nelivuotias ei meinaa oppia virpomislorua millään (paitsi tietysti "palkka mulle" -kohdan). Ja vaikka oppisikin, taitaa tuttujenkin naapureiden ovella tulla niin tiukka paikka, että äitihän sen lausuu. Se nähdään huomenna! Muuten niin sosiaalinen ja reipas tyttö jäätyy varsinkin esiintymistilanteissa täysin.


Kauneimmillaan pajunoksat olisivat mielestäni sellaisinaan, mutta enpä tiedä arvostaisivatko saajat niitä niinkään.


Ei näytä muuten rairuoho enää tältä. Annoin tytölle luvan parturoida ruohoa lyhyemmäksi, kun se alkoi notkahtaa likoon. Kävi niin kuin barbin tukalle 80-luvulla, punkhenkisyyttä nähtävissä.

29. maaliskuuta 2012

Punainen salama

Kuvista kuuluu kiitos miehelle.

Täsmäisku tuotti tulosta, ja löysin väriä housuvalikoimaani. Älkää peljätkö, ei tästä muotiblogia saa tekemälläkään, sen sijaan elämän pienissä pinnallisuuksissa aion pysytellä jatkossakin.


Mutta entäs nyt, kun housut oikein huutavat kaverikseen uutuuttaan hohtavia tennareita. Kierteessä ollaan! Ja minkäslaisia kevättakkeja mulla olikaan...

27. maaliskuuta 2012

Aarteita purkissa ja naulassa


Tein mysliä (lapsen sanoin "myssyliä"). Kaura- ja neljän viljan hiutaleita, saksanpähkinöitä, maapähkinöitä, manteleita, auringonkukansiemeniä, kurpitsansiemeniä, tattarimuroja, auringonkukka- ja rypsiöljyä sekä hunajaa. Sekoitetaan ensin kattilassa, paahdetaan sitten uunissa.

Myslissäni ei tarvitse olla kuivattuja hedelmiä, tarttuvat turhaan hampaisiin, rouskua pitää. Syön marjojen ja luonnonjugurtin kanssa harva se päivä. Kohta loppuvat pakastimesta viime kesän muistot, omasta pihasta poimitut vadelmat ja vielä tuolloin pienen mahan kanssa kyykityt mustikat.

Pikkuneidin käsi hakeutuu silti mieluummin muropurnukkaan.


Korut saavat koristaa tällä hetkellä vain seinää. Ei vauva niitä vielä repisi, mutta eipä tule kotona pukeuduttua parempiin vaatteisiin (puklussa kohta kuitenkin) saati sitten käytettyä koruja. Sen linjan olen kuitenkin ottanut, että yöpuku vaihdetaan päivävaatteisiin - ennemmin tai myöhemmin.

Odotan, että kroppa palautuu raskaudesta ja imetyksestä normaalitilaan, ja pääsen tutkimusmatkalle omaan vaatekaappiini. Ei tarvitse ostaa uutta, kun vanhatkin vaatteet tuntuvat tauon jälkeen virkistäviltä. Pientä piristystä ajattelin kuitenkin lähteä kaupoille katselemaan, aloin nimittäin ihmetellä, miksi kaikki housuni ovat tummia. Väriä!

25. maaliskuuta 2012

Cityluonnossa



Cityluontokuvaaja vauhdissa. Yön aikana kevät sai lumen muodossa pientä takapakkia, mutta aikahuijaus antaa meille onneksi nämä ihmeelliset illat.





Kuvasaldoa selatessa voisi kuvitella, että kuljen nokka kohti taivasta. En ainakaan henkisesti. Säästän teidät enemmiltä puunlatvoilta. Voisin kuvata puita loputtomiin.





Sieltä se elämä puskee, lumen ja kivien keskeltä.

21. maaliskuuta 2012

Iltapäivän muotikatsaus


Kotiäidin rauhallista luksusaikaa: vauva unilla kärrykävelyllä, istahdus suojaisalle penkille kevätaurinkoon, laukusta esiin tuore Olivia sekä myymälästä mukaan napatut bagelit ja lohitäytteiset tuulihatut. Mikä fiilis!



En nyt varsinaisesti usko maailmankaikkeuden kostoon, mutta jostain syystä se tuli mieleen, kun päivä muuttuikin särkyisäksi illaksi.

P.S. Onko sitten sivistynyt pukeutuja tai vaihtoehtoisesti aikuinen nainen, kun hankkii kevättakiksi trenssin? En ole vielä tähän ikään mennessä lämmennyt. Tuon keskimmäisen kuvan takin kohdalla se tosin on jo uhkaavan lähellä.

20. maaliskuuta 2012

Elämän ytimessä, Suomi-verkkareissa



Suomalaiskansallisissa tunnelmissa. Pojan hirvihaalarista tulee mieleen modernit Suomi-verkkarit. Piti ihan pyytää isääni kaivelemaan arkistoista aito kansallispuku vuodelta 1983. Meillä taisi olla sellaiset koko perheellä, tässä mallia näytän minä.


* * *

Täällä nykyhetkessä, kaiken yöheräilyn, vauvahymyjen, sairastelujen, hassujen höpötysten ja uhman  keskellä, runoilija Olli Sinivaaran kolumnin sanat jäivät pyörimään päässä.


"Omien halujen ja haaveiden valossa nykyinen elämä näyttäytyy välivaiheena, jonka jälkeen alkaa taas oikea elämä. Lapsiperhe-elämässä emme olekaan elämän keskellä, vaan siitä jotenkin sivussa, kun ei ehdi tehdä mitään. Näin helposti ajattelemme.

Kunnes sitten jokin tilanne saa yksilöllisen elämänlaadun siirtymään taka-alalle ja asioiden järjestyksen kääntymään: elämä onkin nyt siellä, missä niin sanottua omaa elämää on vähemmän. - - Olen enemmän elämän keskellä kuin missään aiemmin." (Kaksplus 3/2012)


Lapsiperheaika on hyvin ristiriitaista, ja tunteet vaihtelevat ääripäästä toiseen - niin lapsilla kuin vanhemmillakin. Itse lapseni halusin, tiedän, ja olen heistä onnellinen, mutta tuntuisi tekopyhältä olla myöntämättä, etteikö tästä hetkestä nauttiminen olisi välillä vaikeaa. Olen kyllä harjoitellut hetkessä elämistä, miksipä sitä ei voisi oppia niin kuin mitä tahansa muutakin elämäntaitoa, ja mielestäni kehittynyt siinä. Toisen lapsen vauva-ajasta ainakin osaa nauttia kiirehtimättä asioiden edelle.


14. maaliskuuta 2012

Pitkän (mutta optimistisen) päivän iltana



Aamuaurinko paistaa keittiöön, ilta-aurinko olohuoneeseen. Siihen väliin mahtuu valoisia, tavallisia, mitääntekemättömiä, turhautuneita, ahkeria ja kiitollisia päiviä.

Meinasin kirjoittaa tähän, ettei päässäni liiku mitään. Siis sen lisäksi, että miten saisin vauvan nukkumaan (en saanut, lähdin vaunulenkille) tai missä välissä ehtisin laittaa lounasta (en ehtinyt, söin sämpylän vaunulenkillä).

Sitten kertailin, että olen ajatellut todistettavasti ainakin kahta asiaa tänään.

Pitäähän sitä dokumentoida tänne tulppaanien elinkaaren viimeinenkin vaihe.

Inspiroiduin erään arvostetun ammattilaisen haastattelusta ja sitä lukiessani pohdin, voisinko olla hyvä tuossa työssä. Ajatus ei tullut puskista, olen miettinyt sitä aiemminkin. Edellytyksiäkin voisi olla. Mielenkiintoista nähdä, mihin elämä vie - tai mihin minä vien sitä.



Toisekseen mietiskelin, mistä optimistinen elämänasenteeni kumpuaa. Esimerkiksi yövalvomisten jälkeen saatan olla kärttyinen, huumorintajuton tai lyhytpinnainen, mutten kuitenkaan toivoton. Myönteinen pohjavire on säilynyt kaikissa elämäntilanteissa.

Johtuuko optimismi siitä, että pystyn sulkemaan maailman julmuudet tarvittaessa ulkopuolelle, vai siitä, etten ole kohdannut elämässäni suuria vastoinkäymisiä? Vai pystyisinkö olemaan vaikeassakin tilanteessa myönteinen?



12. maaliskuuta 2012

Voi kun ihana!


En ole niitä äitejä, jotka huokailevat ja ihastelevat ylisöpöjen vauvatavaroiden äärellä. Kammoksun pastellivärejä ja joka pintaan tungettuja nallekuvioita. Ketä varten ne ylipäätään tehdään? Ei kai niitä osaa arvostaa vauvakaan, joka kiinnostuu eniten vahvoista väreistä ja graafisista kuvioista.

Imetystyynyn vaaleankeltainen pupukangas vaihtui keltaisiin kukkiin äitini avustuksella. Samalla saatiin hyötykäyttöön vanhoja hamstrattuja kankaita (ei se pino onneksi ole koskaan valtavaksi kasvanut).

En ole toisaalta myöskään niitä vanhempia, jotka hankkivat lapselleen vain hyvännäköistä designia. Otan vastaan käytettyä tavaraa ulkonäöstä välittämättä tai valitsen kaupassa pienimmän pahan.


Vaipanvaihtoalustoissa tämä oli neljä vuotta sitten hillityin kuosi. Onneksi sen peittää useimmiten valkoinen harso.


Sitterinkään kangas ei silmiä hivele, mutta onneksi vauvatavaran käyttöikä on lyhyt. Sitten tulevatkin ne lapsen itse valitsemat värit (isommalla vaaleanpunainen jyllää edelleen) ja kaiken maailman muovikrääsät...

8. maaliskuuta 2012

Sen seitsemän sorttia



Sain Käpälämäen Homsantuulta jo pari viikkoa sitten haasteen kertoa seitsemän satunnaista asiaa itsestäni. Nyt kun pikkurempat on tehty, tartun siihen, tässäpä siis hajanaista informaatiota laidasta laitaan.

1. Puikoilla on tällä hetkellä kuvassa näkyvä Muita ihania -pipo. Hidas neulomaan kun olen, en ehtinyt saada pipoa valmiiksi lähettääkseni sitä pipogalleriaan. Yleensä kyllä saan aloittamani asiat valmiiksi, ennemmin tai myöhemmin.


2. Perheessäni elää sitkeä käsitys, että olisin jotenkin epäkäytännöllinen ja hajamielinen. En ymmärrä enkä myönnä mitään.

3. Ainakin työssäni olen järjestelmällinen, samoin asioiden arkistoinnissa.

4. En ole koskaan käynyt Ikeassa.

5. Rakastan matkustamista, erityisesti reppureissaamista. Perhe-elämä ei ole tätä harrastusta onneksi kokonaan häivyttänyt taka-alalle.


6. Kansalaisopistojen jokapaikanhöylänä on tullut käytyä kurssit esimerkiksi kirjansidonnasta, paperivalaisimen valmistuksesta, kokeilevasta grafiikasta, keramiikasta ja kollaasikirjonnasta. Pitsinnypläykseen en ole vielä lähtenyt.

7. Odotan edelleen päivää, jolloin tyttäreni (3 vuotta 8 kuukautta) ei itkisi yhtään kertaa. Draamakuningatar.


Laitan haasteen eteenpäin Harmaata arkea -blogin Outille.

5. maaliskuuta 2012

Kevät tuo vauhtia


Eipä voi olla hehkuttamatta kevättä, ja valoa, ja aurinkoa! Vahvin tunne keväästä tulee sulaneesta ja jo kuivuneesta asfaltista.


Viimeisen viikon pieniä poikkeamia arkeen ovat korkattu hiihtokausi, käynti kampaajalla, ihmisenalulle annettu nimi (isosisko sai kunnian pudottaa nimen postilaatikkoon), tapetointisessio ja aikakauslehtikuvaukset sekä ystävien ja sukulaisten vierailut. Äitiyslomalla ei käy kyllä aika pitkäksi!






1. maaliskuuta 2012

Tapettivisiosta tuli totta

Yöllinen ideani osin tapetoidusta makuuhuoneen seinästä läpäisi seulan ja pääsi toteutukseen asti. Kinuskinruskea seinä kaipasi siis jotain vastapainoa vastapäiselle seinälle. Tapettitalossa hypistelin Kukkoja ja Ruusuköynnöksiä, mutta päädyinkin yllättäen Pikkudaaliaan. (Vaikka en horoskooppeihin muuten uskokaan, päätöksenteossa olen useimmissa tapauksissa tyypillinen vaaka eli punnitseva, ellen jopa jahkaava.)


Kävihän se niinkin, että tähän mennessä keväisin päivä vietettiin sisällä tapetointia opetellen. Ilman suurempia katastrofeja kukat saatiin eilen seinään, ja jemmassa odottaneet peili ja naulakko niiden kaveriksi.


Tapetin väri sopii loistavasti ruskeaan seinään, muuten tätä sisustusratkaisua voi pitää, hmm... sanotaanko originellina. Mutta tärkeintä kai, että itse olen tästä väriläikästä innoissani!


Yhteneviä sävyjä löytyy muuten myös lampusta ja lipastosta - ja verhoistakin, vaikka ne taitavat mennä jossain vaiheessa vaihtoon, sen verran poikkeavat tyyliltään muusta sisustuksesta.



Tänään täällä oli muitakin ihmettelemässä meidän kodillisia aikaansaannoksiamme, nimittäin Kodin Kuvalehden kuvaustiimi. Asuntomme herättämät ristiriitaiset fiilikset kuvastuvat hyvin äitini kommentista, kun hän kuuli valmisteilla olevasta sisustusjutusta: "Siis tämä? Miksi?" (Terkkuja äitille!)


Työn seuraaminen oli kiinnostavaa, omien pölyjen näkeminen joka paikassa sen sijaan tuskallista.