28. tammikuuta 2013

Askeleita eteenpäin



Tutustun uuteen tuttavaani, työkaluuni, luotettuuni. Kevyempi kamera pääsee uuteen kotiin, ja siirryn askeleen eteenpäin valokuvauksessa. Iso projekti liikkuu eteenpäin pikku hiljaa, mutta on mielessäni jatkuvasti. Siihen käytän liikenevän aikani, innoissani!

19. tammikuuta 2013

Maan reunalla










Jalat vievät ja mieli vetää meren rannalle. Pakkasessa ja helteellä, viimassa ja tihkussa. On hauskaa ajatella, että asumme tässä Suomen reunalla, sitten alkaa meri.

Latu olisi ollut korkkaamaton, mutta odotan aurinkoisen keväältä tuntuvan päivän hiihtoinnostusta. Velvollisuudesta en hiihdä enää, sen päätin jo koulussa.

12. tammikuuta 2013

Aurinkopintaa, neulepintaa



Hetkeä ennen juhlia meillä oli vielä siistiä ja aurinkoista. Synttäreiden jälkeen ei ollut enää kumpaakaan, mutta mahat täynnä kakkua ja korvat soivina lasten kiljunnasta. Itse sankari oli seurallisena slipoverissaan ja virnistys naamallaan.



Tämän kauniin villatakin löysin syksyllä vintagemessuilta, mutta ilo jäi lyhytaikaiseksi. Kun kaivoin sen esille reissun jälkeen kylmissäni, siihen oli ilmestynyt sen verran reikiä, ettei parsiminenkaan enää pelasta. Kumma vain kun koiperhosia tai kuoriaisia ei ole näkynyt. Uskallanko enää jalostaa käyttökelpoista neulepintaa miksikään muuksi vai joudunko viskaamaan koko takin pois? Ja jos tuunailu onnistuu, mihin olomuotoon takki syntyisi uudelleen, ehkä säärystimiksi?

11. tammikuuta 2013

Vauvavuosi ohi


Tasan vuosi sitten minulla oli ruman, keltaisen sairaalatakkini sisällä jotain niin kaunista: muutaman tunnin ikäinen, ruttuinen, pusuhuulinen ja mustelmainen pikku rääpäle. Olo oli seesteinen, ylpeä ja voimakas, jopa suhteellisen hyvinvoiva, vaikka olin paria tuntia aikaisemmin huutanut tuskasta.

Vuosi on mennyt - niin kuin vuodet aina - nopeasti. Kuvan viiden päivän ikäisestä pötköttelijästä on kasvanut ikiliikkuja, joka ei malta pysyä paikalla hetkeäkään. Poika on uskomattoman utelias, seurallinen, höpsöttelevä vekkuli. Sinnikäs sisupussi, joka määrätietoisesti tekee mitä tahtoo eikä meinaa antaa periksi millään - nukahtamaankin menee useimmiten raivoisasti karjuen, on mennyt kaksikuisesta asti.

Yksivuotias ei vielä kävele, mutta kiipeää joka paikkaan, taputtaa, vilkuttaa, tanssii ja vaatii ruokaa hakkaamalla pöytää kaksin käsin. Eniten naurattavat isosiskon jutut, kutitus ja kaulaan pusuttelut. Hauskinta juuri nyt on vedellä tavarat lattialle, mekastaa mahdollisimman kovaa oman äänen ja kolisevien tavaroiden voimalla tai könytä miltei kuperkeikkoja pehmeällä alustalla.

Onhan vauvavuoden päättymisessä tietty haikeutensa, mutta päällimmäiset tunteet ovat kuitenkin ilo tuosta uudesta perheenjäsenestä, josta tulee koko ajan enemmän oma persoonansa, tyytyväisyys kun kaikki on hyvin ja helpotus, kun rankka vuosi valvomisineen on ohi ja saan pala palalta myös itsenäisyyttäni takaisin.

Toisen lapsen kanssa mikään ei varsinaisesti ole tullut yllätyksenä, mutta se ei tarkoita, etteivätkö ilot, huolet ja väsymystuskat olisi tuntuneet yhtä vahvasti kuin ensimmäisenkin kanssa. Esikoisen jäljiltä tiesi, miten nopeasti aika menee ja tyyppi muuttuu, joten toisen kanssa on osannut elää paremmin hetkessä eikä seuraavaa kehitysvaihetta odottaen. Huomenna juhlitaan tuota hassua pikku ukkelia!

1. tammikuuta 2013

Mitä ylihuomenna syötäisiin?


Vanha vuosi loppui siivoukseen ja uusi vuosi alkoi siivouksella: puuttunut joulusiivous korvattiin järjestämällä, imuroimalla, tiskaamalla ja jynssäämällä. Ehdittiin kuitenkin korkata kuohuvat ja tavata ystäviä siinä välissä.

Harvoin teen uudenvuodenlupauksia, mutta tämän vuoden tavoite oli selvillä jo hyvissä ajoin etukäteen. Ajoittain kaoottinen arki vaatisi enemmän suunnitelmallisuutta, ja usein homma kilpistyy ruokaan. Nyt ei tehdä lupauksia laihduttamisesta, vaan helpommasta arjesta.

Liian usein ollaan nimittäin tilanteessa, jossa kaikilla on jo nälkä, mutta jotenkin kummassa ei olekaan mitään murkinaa. Ei edes aineksia jääkaapissa, siispä nälkäisenä kauppaan. Kuulostaa aivan uusavuttoman taloudenpidolta, mutta niin siinä vain usein käy. Loppuvuoden pelasti ravintolaruokailu Thaimaassa, nyt on otettava kapusta omaan käteen.

Ruokasuunnittelu tökkää moneen asiaan: mielikuvituksen puutteeseen, valikoiviin ruokailijoihin, ajan- tai vapaiden käsien puutteeseen. Kun pitäisi loihtia ateria, joka kelpaa kaikille ja valmistuu nopeasti (ja jota ei olisi syöty juuri äsken), lyö päässä tyhjää.

Ideoinnin avuksi on nyt tehty lista, josta valitaan ruuat muutamaksi päiväksi etukäteen ja ostetaan niihin kaupasta ainekset. Joka viikonpäivälle on oma teemansa (maanantaina jauheliharuokia, tiistaina kasvista ja niin edelleen), katsotaan helpottaisiko tällainen standardisointi arjen pyörittämistä. Kertokaa vinkkejä tumpelolle, miten te hoidatte ruokakuviot!

Ateriasuunnittelu olisi helpompaa, jos söisin yksin. Mutta kukaan muu ei huoli pinaattikeittoa.

Ruokamanifesti kuuluu näin:
Etukäteen suunnitellut ateriat
Isommat satsit ruokaa kerralla
Kaupassakäyntejä vähemmäksi, enemmän ruokaa kaappeihin
Tähteet paremmin käyttöön
Ruokalaskut tarkkailuun