Kesän syötäväksi kelpaamatonta satoa

Säilön kesää talteen syötävässä muodossa, mutta tämä kesä on tuottanut myös pienimuotoista materiaalista satoa. Elonkorjuun tuloksia näkyy kotona siellä täällä:

Itse kudottu matto löysi paikkansa sieltä, minne vaaleanpunaisen maton voi olettaakin kuuluvan.

Kirpputorilta pelastetun liitutaulun pinta oli huonossa kunnossa, mutta liitutaulumaalilla se korjaantui hetkessä. Tänä kesänä on alkanut syntyä mainioita (prinsessa)hahmoja.

Mummulasta muutti meille ukin tekemä penkki. Oli hassua tajuta, että se on vasta ensimmäinen isompi esine, joka muistuttaa tuosta tärkeästä paikasta. Jotenkin kodin hengessä on sen verran vissiin mummulaa muutenkin. (Kapeahko malli muistuttaa, ettei takapuolta kannata liiemmälti leventää.)

Puikkotehtaalla on ollut hiljaista, tiskirättiin harjoittelin eri virkkaustekniikoita, aloittelija kun niissäkin olen.

Raahasin kasan vanhoja paitoja äitini ompelukoneen ääreen. Tyynyyn käytetyn topin olen ostanut kymmenisen vuotta sitten, mutta en muista pitäneeni sitä kertaakaan (ei koskaan hyvää tilaisuutta pitää olkaimetonta toppia, alaston olo). En vain voinut luopua, niin paljon tykkään tuosta printistä. Nyt se pääsikin paremmin näkyville kuin paidassa olisi koskaan päässyt.

Pipotehdas tuotti kaksi pipoa jokaiselle (paitsi miestä en kiusannut omatekoisilla väkerryksillä). Leikeltäviä t-paitoja riittää vielä, mutta onneksi lasten päät kasvavat ja kotona on nyt ompelukone! (No se oli se meidän uusi asukki suoraan 70-luvulta.)

Voi kun ihana!

En ole niitä äitejä, jotka huokailevat ja ihastelevat ylisöpöjen vauvatavaroiden äärellä. Kammoksun pastellivärejä ja joka pintaan tungettuja nallekuvioita. Ketä varten ne ylipäätään tehdään? Ei kai niitä osaa arvostaa vauvakaan, joka kiinnostuu eniten vahvoista väreistä ja graafisista kuvioista.

Imetystyynyn vaaleankeltainen pupukangas vaihtui keltaisiin kukkiin äitini avustuksella. Samalla saatiin hyötykäyttöön vanhoja hamstrattuja kankaita (ei se pino onneksi ole koskaan valtavaksi kasvanut).

En ole toisaalta myöskään niitä vanhempia, jotka hankkivat lapselleen vain hyvännäköistä designia. Otan vastaan käytettyä tavaraa ulkonäöstä välittämättä tai valitsen kaupassa pienimmän pahan.

Vaipanvaihtoalustoissa tämä oli neljä vuotta sitten hillityin kuosi. Onneksi sen peittää useimmiten valkoinen harso.

Sitterinkään kangas ei silmiä hivele, mutta onneksi vauvatavaran käyttöikä on lyhyt. Sitten tulevatkin ne lapsen itse valitsemat värit (isommalla vaaleanpunainen jyllää edelleen) ja kaiken maailman muovikrääsät...

Postin tuo

Eilen postiluukusta kolahti harvinaisuuksia, peräti kaksi oikeaa postia kerralla. Toista oli 90-luvulla, kun teksti-tv:n nuortenpalstalle lähetetty ilmoitus poiki useita kirjeenvaihtokavereita, ja postilaatikolle kipaisu oli aina jännittävää.

Sisko muisti Aasiasta ihanilla käsitöillä. Ruokalaputkin voivat näköjään olla kauniita! Mitenhän tämän raskii sotkea mustikkasoseella...


Toinen hyvän mielen tuoja oli Pienen vihkon arpajaiset, josta tuli kotiin kautta aikain ensimmäinen blogiarpajaisvoitto, kaunis korttisarja.

Viikonlopun ohjelmassa majanrakennusta, laskiaispullia (hillolla!) ja siivousta (ensimmäinen tosin kumoaa tämän tehokkaasti). Ja kolmevuotiaan ensiluistelu suoritettu, arvattavan tuskallistahan se tuolla kärsimättömällä luonteella oli, ja muistin kyllä itsekin miksi en ole tämän vuosituhannen puolella luistellut. Tilaisin auringonpaistetta hiihtoa varten!

Uusimmat tulokkaat

Uusi vanha pöytälamppu 60-luvulta.

Suhde tavaraan on hankala. Ei tarvitsisi, ei mahtuisi, ja silti uudet tavarat tuovat iloa. Meidän kotiin päätyvä materia on usein vanhaa, jos siitä nyt on mitään apua tässä tavaraan hukkuvassa maailmassa. Ainakin itsellä on jostain syystä mukavampi olo, jos tietää, mistä esineet ovat tulleet tai niitä ei saa vain kaupan hyllystä hakemalla.

Hauskaa kodissamme on, että vaikka olemme asuneet täällä vasta pari vuotta, monet huonekalut ovat olleet asunnossa jo vuosikymmeniä. Ostimme kuolinpesän, jossa edelliset omistajat olivat asuneet yli 50 vuotta. Saimme valita tänne jätetystä irtaimistosta haluamamme, ja muun muassa kokopuiset, viilupintaiset pöytä, kirjahylly, lipasto ja yöpöytä jäivät ehdottomasti kotiinsa.

Joululahjaksi mies vei minut taivastelemaan Wanhan Kaarlen tavarapaljoutta. Purnukkakielto päällä, joten mukaan valikoitui Esteri Tomulan Kehrä-muki, emalinen tarjotin sekä ylemmässä kuvassa näkyvä punainen lamppu. Uusina paketista putkahtivat Maija Louekarin kuosittamat Marimekon Siirtolapuutarha-lautaset. Piristää kummasti.