Sumuinen, lämmin omenasyksy

Tämä alkusyksy jää sateista huolimatta mieleen intiaanikesänä. Kun jatkettiin lämpimiä päiviä vielä illasta parvekkeella, käytiin uimarannalla syyskuussa, syötiin lounasta remontin välissä ulkona ja iltapalaa piknikillä.

Muiden kuvista päätellen tattisato oli mahtava, minä bongasin vain kaunista luontoa ja kaksi kantarellia.

Kaupungin valtasi sumu, välillä metron ikkunasta näkyi meren sijaan pelkkää tyhjää. Sumu on vaikea kuvattava, mutta tämä hieno sumu aamuauringossa suostui kameran tallennettavaksi.

Tämä oli ensimmäinen kunnon omenasyksy, ja häviää vielä varmasti tulevien syksyjen sadoille. Ensin nautittiin lahjaomenista, sitten päästiin tekemään oman pihan viimeisistä ämpärillisistä hillot ja mehut.

Meren ympäröimänä

Saaren nimi unohtui jo. Mieleen jäivät tärkeämmät asiat: lämpimät kalliot, iso joutsenlauma, pulahdus mereen veneen perästä, lapset joita ei tarvinnut tänä kesänä enää kantaa, pieni kateus toisen seurueen riippumatosta, auringonlaskun jälkeen humahtava kosteus, teltassa riehuvan kaksivuotiaan rusauttama nenäni, nuotio pimeässä yössä, ihanat ystävät.

Saari vei sydämeni - mutta miten se pelastetaan?

 

Muistikortilla oli vielä kesä. Intiaanikesä on onneksi ulkonakin, mutta kuvissa elokuinen, helteinen sukellus Vartiosaaren siimeksiin. Lyhyt pyrähdys yhteysaluksella; soutaen pääsi yhtä nopeasti, todisti eräs mies koirineen tulomatkalla.

Kärryteitä ja polkuja pitkin vehreyden ympäröimänä kävelimme (matelimme, pyrähtelimme, taapersimme, loikimme) kolmen sukupolven voimin. Saaren toiselle puolelle ja takaisin. Hiljaisuutta, sieltä täältä pilkottavia ihania taloja, muutamia ihmisiä, autoja ei lainkaan.

57 huvilaa oli piiloutunut hyvin, toki hitaanpuoleisella joukkueella ei ehtinyt koko saarta kiertää. Vanha koristeellinen rakennuskanta on alkuperäisasussaan eikä kokonaisuutta ole rikottu uudisrakennuksilla, kerrotaan Vartiosaaren sivuilla. Mutta kuinka kauan, alueen yhtenä vaihtoehtona on kaavoitus tuhansille asukkaille. Oli kyse sitten Vartiosaaresta, Kivinokasta tai Kruunuvuorenrannasta, tuntuu riipaisevalta ajatella, että ainutlaatuisen virkistysalueen luonne mullistettaisiin asutuksella. Ja todennäköisesti kalliilla sellaisella, merenranta kun pilkottaa lähellä. Ymmärrän, että tilaa rakentamiselle tarvitaan Helsingissä, mutta ei mielestäni millä tahansa uhrauksilla. Tällainen saa tunteet kiehumaan.

P.S. Kuulemma koko elämänsä saarella asunut vanha rouva käyskentelee miltei aina pihalla, jonka ohi kuljimme. Vastaan tullut kulkija ihmetteli ääneen, kun rouvaa ei näkynyt. Vieläkin mietin, mitä tuolle mummolle kuuluu.

Romahtaneissa unelmissa

Nyt viiletämme loma-Suomessa, mutta ennen reissua teimme kaksi eri retkeä Laajasaloon Helsingissä. Ensimmäisellä todistettiin palaa historiaa ennen kuin on liian myöhäistä, Kruunuvuorenrannan hylättyjä huviloita.

Puuhuvilat on päästetty huonoon kuntoon jo vuosikymmeniä sitten, kun ne ovat odottaneet purkamistaan uuden asuinalueen tieltä. Nyt viimeinen tuomio lienee lähellä, eikä romahtaneissa huviloissa paljon pelastamista olekaan. Surkeaa, että tällainen harvinainen helmi on laiminlyöty. Yksi huviloista näytti kohtuukuntoiselta, toivottavasti edes se jäisi uuden kaupunginosan historianpilkahdukseksi.

Paitsi huviloita, alueella on humisevaa metsää, pieni lampi, lumpeita ja hienoja merinäkymiä kohti kaupunkia. Ja ensimmäistä kertaa näin Helsingissä suopursuja, kuinka kotoinen tuoksu! Metsästä ulos astellessa olo oli hitusen kummastunut, kuin olisi piipahtanut toisessa maailmassa. Käykää, ihmetelkää, surkutelkaa; ohjeet perillepääsyyn ja lisätietoja löytyy esimerkiksi täältä.