13. helmikuuta 2013

Hyllymetreittäin haaveita


Sisäinen sisustajani on lomaillut kohta vuoden verran. Vaikka en olekaan sesonkisisustaja, vaan tyyli on tiensä meille löydettyään näköjään pysyvää sorttia, jotain pientä on yleensä tullut häärättyä. Järjestyskään ei ole tässä huushollissa vaihtunut. Kuulen jo pientä mutinaa, etten muka suostu - mutta kun ei ole ollut tarvetta. Olen nauttinut siitä, että kaikki on tuntunut löytäneen paikkansa.

Remontointikin on ollut tauolla, omituista kyllä, vaikka kotona on tullut vietettyä aikaa (silloin kiinnittää huomiota kaiken maailman maalitahraisiin muovimattoihin, koska yksinkertaisesti näkee ne niin usein). Tiedostan kyllä remppatarpeet, mutta olen valinnut muita asioita remontoinnin edelle.

Nyt sisustaminen on alkanut kuitenkin hiiviskellä takaisin mieleen, kun edessä on huoneiden vaihto: lapset muuttavat tässä kevään aikana samaan huoneeseen, mutta heille tarvitaan se edes hitusen isompi makuuhuone, joten huoneet vaihdetaan päittäin. Se aiheuttanee kaikenlaista muutakin päivityksen tarvetta kuin vain rymsteerauksen.

Juuri nyt haaveilen kovasti hyllyistä. Kodin ainoa koriste-esineille ja kauniille tavaroille tarkoitettu hylly sijaitsee keittiössä, ja sen ovat valloittaneet purnukat ja muut kipot. Kaikki ne hassunhauskat esineet tai omin kätösin muovaillut savityöt on tungettu kirjahyllyihin, lähinnä kirjojen eteen. Vaikka ne eivät olisikaan kummoisia designesineitä, ovat ne meille tärkeitä ja ansaitsevat siten päästä oikeuksiinsa.

Mutta mistä hylly? Vanhoja hyllyjä ei juuri näy, ikeatyyliin ei taivu, Aalto ei iske, Stringit on jo nähty (ainakin kaikilla sisustusbloggareilla, toisaalta kaveri oli saanut mummolta perimänsä String-hyllystön seinälle, ja kyllä se vain komealta näytti). Pariin kiinnostavaan olen törmännyt, mutta ne pitäisi tilata suurilla seteleillä ulkomailta, oikeanpuoleinen Australiasta asti. Metsästys jatkukoon! Ilmianna, jos olet Suomessa törmännyt kauniisiin tai jotenkin erikoisiin hyllyihin.

Vas. L-Beam, oik. Bride & Wolfe

2 kommenttia:

  1. Tykkään siitä, että ihmiset sisustaa rohkeasti ja persoonallisesti. Näyttää tosi kivalta tuo punainen seinä ja nurkkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin tykätään meidän tyylistä :) Vieläkin rohkeammilla linjoilla tekisi mieli välillä olla.

      Poista

Kerro mietteesi!