Citynainen evakossa

Teki kuulkaa hyvää viettää kolme päivää citynaisen elämää! Vuokrasin yksiön Helsingin ytimestä, pakkasin kannettavan mukaan ja naputin. Olin ilmeisen tehokas tai sitten päiviini ilmestyi ekstratunteja, sillä ehdin suunnittelemieni töiden lisäksi syödä ulkona, käydä uimassa ja elokuvissa sekä hankkia iltapuvun tuleviin juhliin.

Minihaaveeni on viettää joskus lomaa turistina kotikaupungissa, eikä tämä kauaksi siitä jäänyt, vaikka hommia pitikin tehdä. Ja Helsinki näytti kyllä parhaat puolensa!

Mättähältä mättähälle, kuumeen vallassa

Lähdin sienimetsään, tulin mustikkametsästä. En tunnistanut yhtään niistä vähistäkään sienistä, pitäydyin siis tutummassa saaliissa. Ja sitä riitti, vieläkin. Paistoi, tihuutti, tuuli, tuoksui. Vastapäisellä mättäällä kahviseurana naapurin varamummo ja vastaleipomansa sienipiiraat.

Näistä kuvista aistii syksyn. Arvaa sen kyllä jo mielentilastakin. Koska syksy on uusien alkujen aikaa, iskee kesän lopun häämöttäessä aina jonkin sortin hinku. Yleensä se kohdistuu uuteen harrastukseen (vaivattomin ja hauskin) tai opiskeluihin (vähän hankalammin järjestettävissä nykyään).

Yllättävää kyllä en muista poteneeni syksyisin työpaikanvaihtohinkua, myöskään matkakuume tai vauvakuume eivät ole varsinaisesti syksyn juttuja (matka varattu vähän kuin ehkäisevänä hoitona, ja se vauvakuume nyt on muutenkin mennyttä).

Asunnonvaihtokuume sen sijaan kuuluu olennaisesti uusien mahdollisuuksien aikaan, mutta tänä syksynä se iski puskista pahimmalla mahdollisella tavalla: talokuume.

Sateenkaaren tuolla puolen

Tautilotto on arponut meille viime aikoina onnennumeroita ihan riittävästi. Enpä käy kehuskelemaan sairaussaldolla, mutta sanon vain, että itse olen ollut tervein kaksiviikkoisen normiflunssani kanssa.

Vaikka energiaa palaa huolehtimiseen, siitä huolimatta - tai ehkä juuri siksi - olen suunnitellut ensi talveksi jotain tällaista, mieluiten vähän pidemmäksi aikaa:

Tällä hetkellä tuijottelen tällaisia maisemia, mutta kyllä kelpaa kuulkaa tuijotella puhtaista ikkunoista! Ja oi tuota vihreän määrää. Tulisi vielä se lämpö, niin ei tuntuisi siltä että kesä valuu jotenkin ohi. Uudet sandaalitkin odottavat korkkausta.

Vihreitä haaveita

Ulkoilutin basilikaa ja salaatinalkuja parvekkeella. Oli ajatuksia taimien kasvatuksesta tai jopa viljelylaarista, mutta mitenkäs mitään ei ole tapahtunut. Kumma kun eivät itsestään ilmesty.

Parvekkeen aion kuitenkin laittaa kesäkuntoon, vieläpä piakkoin. Pienenpienelle säiden armoilla olevalle avoparvekkeelle ei paljon mahdu, varsinkin kun parvekevaunut vievät suurimman osan tilasta. Jotain säleikköön nopeasti kiipeävää kasvia kumminkin, ja vähän yrttejä. Kokemuksesta opin, että ne eivät parvekelaatikon paahteessa kauaa sinnitelleet kovin freeseinä, jospa lattianrajassa vähän varjoisammassa onni olisi suotuisampi. Myös viherpeukalon puutteessa saattaa olla osasyynsä.

Onneksi metsän kukkien ihailuun ei tarvita kasvien sielunelämän syvempää ymmärrystä.

Kävin myös siirtolapuutarhalla vähän haaveilemassa. Minimaaliset tilat ovat aina kiehtoneet minua, leikkimökit, asuntovaunut, majat. Pienenä haaveilin olevani arkeologi, joka asuntoautollaan kiertelee kaivauksilla pitkin maailmaa. Eipä tuo hullummalta vieläkään kuulostaisi! Olin joskus vapaaehtoisena kaivauksilla tutkimassa Kainuun keskiaikaista asutusta, siihen se jäi.

Mielenkiinnolla odotan, toteutuuko unelma siirtolapuutarhamökistä jonakin päivänä. Sen eteen ainakin täytyy tehdä töitä (ihan konkreettisestikin), sillä Helsingissä osataan kyllä pyytää mökeistä hyviä hintoja. Mökin puunauksen lisäksi saisi tuo viherpeukalokin vähän treenausta, luultavasti yrityksen ja erehdyksen kautta.