Kesän syötäväksi kelpaamatonta satoa

Säilön kesää talteen syötävässä muodossa, mutta tämä kesä on tuottanut myös pienimuotoista materiaalista satoa. Elonkorjuun tuloksia näkyy kotona siellä täällä:

Itse kudottu matto löysi paikkansa sieltä, minne vaaleanpunaisen maton voi olettaakin kuuluvan.

Kirpputorilta pelastetun liitutaulun pinta oli huonossa kunnossa, mutta liitutaulumaalilla se korjaantui hetkessä. Tänä kesänä on alkanut syntyä mainioita (prinsessa)hahmoja.

Mummulasta muutti meille ukin tekemä penkki. Oli hassua tajuta, että se on vasta ensimmäinen isompi esine, joka muistuttaa tuosta tärkeästä paikasta. Jotenkin kodin hengessä on sen verran vissiin mummulaa muutenkin. (Kapeahko malli muistuttaa, ettei takapuolta kannata liiemmälti leventää.)

Puikkotehtaalla on ollut hiljaista, tiskirättiin harjoittelin eri virkkaustekniikoita, aloittelija kun niissäkin olen.

Raahasin kasan vanhoja paitoja äitini ompelukoneen ääreen. Tyynyyn käytetyn topin olen ostanut kymmenisen vuotta sitten, mutta en muista pitäneeni sitä kertaakaan (ei koskaan hyvää tilaisuutta pitää olkaimetonta toppia, alaston olo). En vain voinut luopua, niin paljon tykkään tuosta printistä. Nyt se pääsikin paremmin näkyville kuin paidassa olisi koskaan päässyt.

Pipotehdas tuotti kaksi pipoa jokaiselle (paitsi miestä en kiusannut omatekoisilla väkerryksillä). Leikeltäviä t-paitoja riittää vielä, mutta onneksi lasten päät kasvavat ja kotona on nyt ompelukone! (No se oli se meidän uusi asukki suoraan 70-luvulta.)

Sukkula sujahtaa

Katsokaas mihin olen päässyt purkamaan piilevät aggressioni viime päivinä. Paukutan kangaspuilla mattoa, ja se jos mikä tyhjentää pään. Tarvitsee vain polkea, sujauttaa sukkula, vaihtaa poljinta, paukauttaa kaksi kertaa ja taas sama alusta. Yhden imetystenvälin aikana eli muutamassa tunnissa ehtii kutoa melkein puoli metriä.

Kuvan sävyjä on vaikea saada kohdilleen näin lainalaitteilla, mutta uskokaa tai älkää, vaaleanpunaista sieltä pukkaa. Anopin leikkauspalvelu toimitti räsyt valmiina, ja perheessä riehuva prinsessaepidemia on selvästi leviämässä, kun suostuin ottamaan hempeät kuteet mukaan.

Viimeksi olen kutonut mattoja parikymmentä vuotta sitten, kun kävin lapsena kesäisin käsityöneuvontakeskuksen kursseilla. Ei voi mitään, mutta kylläpä sitä tuntee olonsa vähän vanhaksi, kun monista jutuista alkaa olla kulunut 20 vuotta!

Sukkakynnys ylitetty

Uskomatonta, että elämäni ensimmäinen villasukka syntyi ennen vauvaa. Villasukan neulominen on ollut jostain syystä mielessäni ydinfysiikkaa, jotain mitä en voi oppia. Onneksi selätin pelkoni, tässä se nyt nimittäin on, aika liikuttava, simppeli ja isohko sukka. Naisten kokoa yritin, karvainen jalka paljastanee oikeamman kohderyhmän. Kuva kaunistelee sukan olemusta.

Räsymatto on paikallisten marttojen tekosia, ilmeisesti läheisen Marimekon tehtaan räsyistä. Ensi kesänä on haaveissa hyödyntää isovanhempien hoitoapua ja painella paukuttamaan mattoja. Viimeisimmistä sukkuloinneista on kulunut parikymmentä vuotta. Kauan ne matot kestivät, mutta tarpeeksi monet koiran oksennukset siedettyään taisivat lähteä autuaammille mattomaille.