Lähdin sienimetsään, tulin mustikkametsästä. En tunnistanut yhtään niistä vähistäkään sienistä, pitäydyin siis tutummassa saaliissa. Ja sitä riitti, vieläkin. Paistoi, tihuutti, tuuli, tuoksui. Vastapäisellä mättäällä kahviseurana naapurin varamummo ja vastaleipomansa sienipiiraat.
Näistä kuvista aistii syksyn. Arvaa sen kyllä jo mielentilastakin. Koska syksy on uusien alkujen aikaa, iskee kesän lopun häämöttäessä aina jonkin sortin hinku. Yleensä se kohdistuu uuteen harrastukseen (vaivattomin ja hauskin) tai opiskeluihin (vähän hankalammin järjestettävissä nykyään).
Yllättävää kyllä en muista poteneeni syksyisin työpaikanvaihtohinkua, myöskään matkakuume tai vauvakuume eivät ole varsinaisesti syksyn juttuja (matka varattu vähän kuin ehkäisevänä hoitona, ja se vauvakuume nyt on muutenkin mennyttä).
Asunnonvaihtokuume sen sijaan kuuluu olennaisesti uusien mahdollisuuksien aikaan, mutta tänä syksynä se iski puskista pahimmalla mahdollisella tavalla: talokuume.
Voi sinua sienestäjää. Olin eilen "näyttäytymässä" yhdessä tapahtumassa kahden muun eräoppaan kanssa. Huomasin, että on ERITTÄIN YLEISTÄ olla innoissaan sienistä, vaikkei niitä tunne. Minulle tuli uusia asiakkaita sienikursseille roppakaupalla. Itse syön sieniä paljon. Suosittelen käymään jollain kurssilla tai opastetulla sieniretkellä, niitä kyllä järjestetään joka kylässä.
VastaaPoista