9. toukokuuta 2012

Vihreitä haaveita


Ulkoilutin basilikaa ja salaatinalkuja parvekkeella. Oli ajatuksia taimien kasvatuksesta tai jopa viljelylaarista, mutta mitenkäs mitään ei ole tapahtunut. Kumma kun eivät itsestään ilmesty.


Parvekkeen aion kuitenkin laittaa kesäkuntoon, vieläpä piakkoin. Pienenpienelle säiden armoilla olevalle avoparvekkeelle ei paljon mahdu, varsinkin kun parvekevaunut vievät suurimman osan tilasta. Jotain säleikköön nopeasti kiipeävää kasvia kumminkin, ja vähän yrttejä. Kokemuksesta opin, että ne eivät parvekelaatikon paahteessa kauaa sinnitelleet kovin freeseinä, jospa lattianrajassa vähän varjoisammassa onni olisi suotuisampi. Myös viherpeukalon puutteessa saattaa olla osasyynsä.





Onneksi metsän kukkien ihailuun ei tarvita kasvien sielunelämän syvempää ymmärrystä.


Kävin myös siirtolapuutarhalla vähän haaveilemassa. Minimaaliset tilat ovat aina kiehtoneet minua, leikkimökit, asuntovaunut, majat. Pienenä haaveilin olevani arkeologi, joka asuntoautollaan kiertelee kaivauksilla pitkin maailmaa. Eipä tuo hullummalta vieläkään kuulostaisi! Olin joskus vapaaehtoisena kaivauksilla tutkimassa Kainuun keskiaikaista asutusta, siihen se jäi.

Mielenkiinnolla odotan, toteutuuko unelma siirtolapuutarhamökistä jonakin päivänä. Sen eteen ainakin täytyy tehdä töitä (ihan konkreettisestikin), sillä Helsingissä osataan kyllä pyytää mökeistä hyviä hintoja. Mökin puunauksen lisäksi saisi tuo viherpeukalokin vähän treenausta, luultavasti yrityksen ja erehdyksen kautta.

4 kommenttia:

  1. Viherpeukaloa kaivattaisiin täälläkin! Keväisin innostun kasvattelemaan kukkia ja joskus yrttejäkin, mutta huonot kokemukset ja pettymykset lannistavat... Pitäisi vain jaksaa kokeilla, mikä pärjää savimaassamme.

    Valkovuokkokuvat ovat huikaisevan kauniita! Valo on just kohdillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kantapään kautta, ehkä meistä vielä jonkinlaisia puutarhureita kuoriutuu!

      Valkovuokkometsään paistoi kaunis ilta-aurinko, se on keväällä niin hieno.

      Poista
  2. Minuakin kiehtoo minimaaliset tilat. Haaveilen pienestä puutarhavajasta pihalle vaikkei sellaiselle oikeastaan ole mitään tarvetta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin tänään tosi söpön puutarhavajan kun (taas) pyörin tuolla siirtolapuutarhalla. Eikös semmoiselle ole aina tarvetta?

      Poista

Kerro mietteesi!