11. huhtikuuta 2012
Koirakaupunki
Tuo kaupunki, kesäheilani vuosien takaa, jäi nyt taakse ja edessä paluu arkeen. Pikkukaupunkielämä lakeuksilla tuntuu ainakin pieninä annoksina mukavalta. Pääni sisällä vietin aikaa aivan muunlaisilla lakeuksilla, Mississipissä, kun luin Piiat ensin kirjana ja katsoin vielä perään elokuvana.
Tuli todistettua sekin, että lapsiperhe-elämän keskellä on mahdollista lukaista 600-sivuinen kirja, kun muistaa poimia sen käteensä esimerkiksi imetysten ajaksi. Ja viettää vähän vähemmän aikaa television tai tietokoneen ääressä...
Parasta lomakaupungissa on rakas koira, jonka yhteishuoltajuus meillä on appivanhempien kanssa. Kohta kymmenvuotias koirarouva viettää siellä eläkepäiviään. Se on saanut jo harmaita haivenia, mutta onpa ihana katsoa, millä vimmalla se yhä kaivaa kuoppaa maahan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minäkin olen huomannut, että kummasti sitä ehtii lukea, jos vaan pitää kirjan koko ajan hollilla ja tarttuu siihen pieninä pätkinä.
VastaaPoistaUpeita kuvia ja suloinen tuo teidän koiravanhus. Minusta on liikuttavaa, kun koirat harmaantuvat.
Mitä pidit kirjasta? Minäkin luin sen vastikään ja mielelläni kuulisin sinun tuntemuksiasi.
VastaaPoistaIhania kuvia, varsinkin koivu - ja koirulainen. Odottelen myös kiinnostuksella kommenttejanne kirjasta, on ostoslistalla.
VastaaPoistaPiiat oli ihan sujuvaa ja miellyttävää luettavaa, juonikin mukaansatempaava, kieli ei niinkään huomiotaherättävää. Nykyajasta käsin on välillä vaikea muistaa, miten mullistavaa mustista kotiapulaisista kertovan kirjan kirjoittaminen 60-luvun Amerikassa olisi ollut.
VastaaPoistaMitä te muut tykkäsitte?