10. huhtikuuta 2013

Vaatehuoneen muodonmuutos

Vaatehuone on valmis! Siis toki listoja vaille valmis, niitä joutunee odottelemaan tovin, toinenkin vaatehuone on hyvin pärjännyt ilman listoja pari vuotta.

Lähtötilanne oli ankeahko: maalaamattomat peräseinät, joihin oli ehditty ennen muuttoa vetäistä vain pensselillä kulmat, hilseilevät kipsiseinät, tummentuneet vanerihyllyt, lattialämmityksen termostaatista seinälle roiskuneet tahrat, käpristynyt ja maaliläikkäinen linouleumlattia. Tässä rumuutta:



Luvassa oli siis kipsiseinän rappaus, tasoitus ja maalaus, seinien ja katon maalaus, hyllyjen ja listojen maalaus sekä maton repiminen ja betonilattian maalaus. Tarkoitus oli laittaa lattiaan samaa mustavalkoruudullista muovimattoa kuin keittiössä, mutta Kettukarkki-blogin lattiaremppa käänsi pääni maalaamisen suuntaan, päätin kokeilla onneani. Alkutilanne ei näyttänyt hyvältä, linoleumin alta paljastui tumma liimapinta:



Tasoittamaan en lähtenyt, maalipesu sai riittää. Väriksi valikoitui maalikaupassa lennosta valittu Aalto.



Ensimmäisen kerroksen jälkeen olo oli vielä hieman epätoivoinen:


Betolux-maali lohkeili pinnasta, eikä maalin levittäminen meinannut onnistua telalla, kun liimapinta alkoi tarttua maalin mukana telaan. Sudinkin lattian suurimmaksi osaksi pensselillä. Kontrasti pintojen välillä oli melkoinen:


Kolme kerrosta lattia vaati suhteellisen tasaiseen lopputulokseen. Lattia on epätasainen ja halkeamat näkyvät, mutta se tuntuu kuitenkin sileältä jalkoja vasten.


Yritin jättää lattiaan pienen muiston historiasta, mutta ideani äänestettiin nurin 2-1 (lapsenkin mielestä ruma). Saapa nähdä milloin saan maalattua ympyrän piiloon...

Pitkällisen pähkäilyn jälkeen päädyin säilyttämään alkuperäiset säilytysjärjestelmät, vanerilevyt vain maalattiin. Mikään tarjolla olevista järjestelmistä ei oikein istunut tilaan, esimerkiksi lattiasta tuleva termostaatti hankaloitti koritornien ja vaatekaapin rungon sijoittamista. Täydellinen uusiminen mittatilaustyönä olisi vaatinut huomattavasti enemmän aikaa kuin mihin neljän päivän puristuksessa oli mahdollisuuksia.


Muutamiin hyllyihin oli liimattu hyllypaperia, huonokuntoisimman korvasin punapilkkuisella paperilla. Laatikostot saivat pitää alkuperäisen pintansa.


Ja sitä, mitä ei voi peittää, täytyy korostaa, eli mustaa kiiltävää maalia vain termostaatin pintaan.


Punainen jakkara sointuu hyvin vaatehuoneen värimaailmaan, ja tuon vedenvihreän lattian ansiosta myös laatikostojen ja vaneriseinän vihreään taittuva harmaa sävy pääsee paremmin oikeuksiinsa. Sattumalta valittu väri oli myös aika 50-lukulainen, sopivasti talon henkeen.

Vihdoin vaate- ja tavararöykkiöt on selätetty, pitämättömät laitettu kiertoon ja loput takaisin vaatehuoneeseen. Tänään kävi myös tuuri kirpputorilla, ja juuri oikean sävyinen verho löytyi roikkumaan avohyllystön eteen! Tässä siis vaatehuone valmiina:






4 kommenttia:

  1. Hieno! Tarkoitan H-I-E-N-O ♥ Ihanaa maanantaita!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Tästä kyllä iloitaan joka päivä :)

    VastaaPoista
  3. Onnistunut remontti, näyttää mainiolta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin unohtaa kiitellä kehuista - siispä kiitos!

      Poista

Kerro mietteesi!