29. kesäkuuta 2012

Miltä taivas tuntuu?


Kesään kuuluu olennaisesti suunnittelemattomat päivät ja spontaanit tekemiset. Yhdistän tuon tunteen erityisesti lapsuuden ja nuoruuden kesiin, kun koskaan ei voinut aamulla tietää, mihin iltaan mennessä on päätynyt ja kenen kanssa. (Useimmitenhan päivät varmasti toistivat itseään, mutta sallittakoon pieni romantisointi.)

Olin erehtynyt luulemaan, ettei jämähtäneessä lapsiperhearjessa voi juuri poiketa totutusta. Rutiinit ovat toki toimivan arjen runko, mutta yllätyksiä voi tapahtua, mittakaava vain on pienempi. Nyt iloitsemme siitä, että menimme leikkipuistoon eri aikaan kuin tavallisesti, löysimme tyttären kanssa sieltä molemmat uudet tuttavuudet, ja päädyimme vielä heidän kotiinsa kyläilemään. Piristävää!




Kesäkeitaaksi parveketta ei voi ihan kutsua, koska pikkuriikkiselle partsille on mahdutettava myös vaunut. Miniviljelmät oli kuitenkin saatava yhteen nurkkaan. Tunnistatteko mitä ruskea ruukku työntää? No paljastetaan, me kutsumme niitä muumiporkkanoiksi. Muumi-lehden mukana tuli porkkanansiemeniä, ja pitihän ne kasvatuksellisessa mielessä ja huvin vuoksi heittää multaan. Nepä lähtivätkin kasvuun, voi vain tuolla tiheydellä ja ruukunsyvyydellä tulla aika laihanlaisia porkkanoita.




Jos tästä ailahtelevasta säästä haluaa jotain hyvää keksiä, ainakaan pilvikuvaajalla ei ole ollut yksitoikkoista. Onhan näissä vähän enemmän dramatiikkaa kuin uneliaasti leijailevissa kesäisissä pilvenhattaroissa. (Tytär halusi tänään tietää, miltä pilvi tuntuu. Yritin verrata kylpyvaahtoon, kelpasi selitykseksi. Muutenkin kosmiset asiat kiinnostavat: "Mitä meren sisällä on? Miksi aurinko on niin kuuma? Miltä taivas tuntuu?")

6 kommenttia:

  1. Ihania lapsen kysymyksiä! Meidän 5-vuotias kyselee, mistä on tullut maailman ensimmäinen lehmä. Yritä siinä sitten vastata... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi hauskaa ja mielenkiintoista aina kuunnella, mitä seuraavaksi ihmetellään! Vaikka välillä väsyttääkin selittää sata asiaa päivässä, ei voi kuin ihailla uteliaisuutta.

      Poista
  2. Voi miten kaunis kesäraportti. Minusta tuntuu, että kaikki vaatteet ovat liian syksyisiä tai talvisia ja ajatuksetkin ovat liian raskaita kesään. En ole vielä saanut kesän liepeestä kiinni. Kesän tunne on jotenkin vähän holtiton, mutta hyvällä tavalla, sellainen hieman irrallinen muusta järjestyksestä. Tavoitan sen joskus muutaman kesäillan ja uimaretken jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kesä tuntuu monilla olevan sellainen, ettei siihen pääse kyytiin. Ilmatkin varmaan vaikuttavat. Onhan tässä vielä aikaa!

      Poista
  3. Nuo lasten kysymykset ovat aina olleet niin upeita ja vaikeita. Että ne keksivätkin kysyä jotain niin erikoista? Tosi loogista ja yllättävää samaan aikaan.

    Huomasin juuri etten ole syönyt yhtään hernettä - vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä pointti että usein ne kysymykset on yllättävyydestään huolimatta loogisia, mutta niitä asioita ei vain itse osaa enää aikuisena ihmetellä! Ja nyt äkkiä herneitä napaan :)

      Poista

Kerro mietteesi!