1. lokakuuta 2012

Vaarallinen matka kansien väliin





Lasten mukana tulee sellainen mahtava etu, että pääsee lukemaan pitkästä aikaa lastenkirjoja. Tosin monet omasta lapsuudesta säilyneet kirjat paljastuvat uudemmalla lukemisella perin kököiksi, siis huonosti kirjoitetuiksi tai juoneltaan kömpelöiksi. Onneksi on uudet tuttavuudet ja klassikot, Muumit, Peppi Pitkätossut, Uppo-Nallet ja muut, joihin sekä palaa että tutustuu aikuisenakin mielellään. Esimerkiksi Muumien kuvakirjoja en muista lukeneeni lapsena, mitä kuvia ja kieltä!

Paljon on kahlattu omia kirjahyllyjä läpi (lapset tykkäävät hämmentävän paljon toistosta), nyt on aloitettu kirjaston kirjojen raahaaminen kotiin. Ja mitä aarteita sieltä löytyykään, ja huimaa ajatella kuinka paljon luettavaa meillä on vielä edessä. On hienoa, kun nelivuotias alkaa ymmärtää suurimman osan sanoista, ja haluaa tietää merkityksen ellei tunne sanaa entuudestaan.

Olen aina ihmetellyt, mihin kuvat häviävät matkan varrella kun siirrytään aikuisten romaaneihin. Siksi kai tykkäänkin visuaalisista tietokirjoista, kun pääsen katsomaan tekstin ohella kuvia. Nykyään kauneudenkaipuu tyydyttyy onneksi blogeissa.





Kuvissa Virpi Pennan Perhosten polku ja Tove Janssonin Vaarallinen matka.

4 kommenttia:

  1. Lastenkirjoista tykätään täälläkin. Meillä meinaa vain aina olla kova kädenvääntö kirjastossa, kun kirjamaku ei ole lapsen kanssa ollenkaan samanlainen. Minä haluaisin hassuja tarinoita ja kauniita kuvia, lapsi kimaltelevia prinsessakirjoja... Luetaan sitten molempia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkin siis prinsessavaihe, sama homma täällä. Onneksi kirjamaku näyttää olevan tyttärellä monipuolisempi kuin vaatemaku!

      Poista
  2. Ihan samaa olen ajatellut: onpa mukavaa lukea ääneen satukirjoja. Oikien harmittaa, kun se aika joskus loppuu. Nyt vielä onneksi saamme tapella mieheni kanssa, kumpi saa jatkaa Risto Räppääjää tai Heinähattua ja Vilttitossua tai Gekkoa ja Puupposta!

    VastaaPoista
  3. Gekosta ja Puupposesta en ole kuullutkaan, mitä kaikkea kiinnostavaa onkaan edessä kun repertuaari laajenee!

    VastaaPoista

Kerro mietteesi!