Huomenna Thaimaan valohoidostamme on kulunut jo puolet. Aika kuluu uskomattoman nopeaan, mutta toisaalta pimeä ja kylmä Suomi tuntuu kaukaiselta. Tuntui absurdilta nähdä minijoulupukki kaupassa, täällä kun elää jotenkin vuodenajatonta aikaa eikä joulun tuloa edes muista.
Pienten lasten kanssa reissaaminen on hyvin erilaista kuin ilman, raskaampaa tietysti, mutta sillä tapaa rennompaa, ettei suorituspaineita ole. Emme kiertele katsomassa nähtävyyksiä, vaan päivät kulkevat samoja kaavoja lasten ehdoilla. Ruokailujen ja unien välissä viilentelemme uimassa, yritän varastaa jossain välissä kirjoitushetkeni, ja välillä repäisemme ja käymme ihmisten ilmoilla tuktukilla.
Vietimme pari viikkoa Ko Sametin saarella, yhdellä rannanpätkällä, saarella ei ole edes kunnon tietä. Pienet ympyrät sopivat hyvin lomanaloitukseksi, totaalinen irrottautuminen arjesta. Myös siinä mielessä, että bungalow siivottiin joka päivä, kaupoissa ei myyty ruokaa eikä ruoanlaittomahdollisuuksia ollut. Söimme siis ravintolassa kolme kertaa päivässä... Vaati aikamoista nälän ja väsymyksen ennakointia, eikä tietysti aina onnistunutkaan.
Thaimaalaiset ovat uskomattoman lapsiystävällisiä, ja lasten ansiosta paikallisiin saakin paljon kontaktia. Kaikenikäiset, jopa teinipojat, heittäytyvät hetkessä kukkuu-leikkeihin vauvan kanssa (thaiksi ta-ee!) ja lapset kiertävät sylistä syliin. Tarjoilijoilla on aikaa käydä töiden lomassa viihdyttämässä lapsia. Mökkikylässä oli mukava henkilökunta, ja saimme jopa kotiin viemisiksi majatalon rouvan meille neulomat paksut pipot sekä ompelemat veikeät öttiäiset.
